Totuus korttien takana
Ilahduin, ja vähän kadehdin, lukiessani Missä olet Laura? -blogin Lauran saaneen jo toisen mysteerikortin ja nyt kun Toimitus osuvasti haastoi saman asian tiimoilta, en malta olla jakamatta paria tarinaa.. Rakastin nimittäin jo pienenä suunnattomasti postia ja jännityksellä odotin milloin vanhemmille osoitettujen laskujen joukosta löytyisi itselle osoitettu kirje tai kortti. Harvemmin.
Luotan elämässä siihen, että muille kannattaa tehdä niin kuin itselle haluaa tehtävän, joten lähetän paljon kortteja. Eniten tietysti tulee lähetettyä ulkomailta mutta satunnaisesti myös Suomesta, mikäli löytyy osuva kuva. Viesti on selvästi mennyt perille, koska vähintään kuukausittain eteisen lattialla odottaa huolella valittu ja käsin kirjoitettu tervehdys jostain päin maailmaa. Olen rakentanut viime vuosina saamistani korteista itselleni myös kaksi erilaista matkaopaskirjaa, toiseen on maittain lajiteltu Euroopasta lähetetyt kortit ja toisessa on muu maailma. Näin voin reissuun lähtiessäni tarkistaa kuka tutuistani on käynyt kyseisessä paikassa ja kysyä parhaat vinkit!
Mummopostin avulla elin mukana myös parhaiden ystävieni interrailin, sain kortin tai kirjeen muodossa referoinnin matkan etenemisestä kustakin kaupungista. Joku saattaisi tulla kateelliseksi, mutta itseä ei haitannut viettää kesää töissä kun tavallaan olin mukana seikkailuissa pitkin Eurooppaa!
Miksken kanssa tehdyllä euroroadtripillä korteilla oli myös iso merkitys. Matkan varrella metsästimme klassisia turistikortteja ja sopivan kortin löydyttyä etsimme tarkan paikan josta kuva on otettu ja kuvasimme sen uudestaan. Harva paikka on todellisuudessa ihan niin kuvauksellinen. Kortit tietysti lähetettiin ystäville ja sukulaisille!
Korttien kuvat on myös oma juttusa ja muutaman ystävän kanssa meillä onkin leikkimielinen kilpailu siitä, kuka löytää rumimman kortin. Empiiriset tutkimukset ovat nostaneet myös selkeitä trendejä esiin, Turkissa ollaan erikoistuttu lisäämään härskin oloisiin kameli-kuviin paintilla puhekuplia tai muuta tekstiä ja Kyproksella ollaan ilmeisesti erityisen ylpeitä paikallisista hampaattomista vanhuksista. Suomen oma erikoisuus on samaan pohjaan tehdyt kortit, johon siis jokainen kaupunki valitsee omat viisi pikkukuvaansa, mutta sama taustakuvitus ja fontti säilyy.
En täysin luota Bolivian netin tasoon, joten ajatus siitä että posti kulkee edelleen vuonna 2015 on lohduttava. Ehkäpä joku muistaa mua Suomesta salmiakilla.
Kuvissa totuus Eiffel-tornista, Liechtensteinin linnasta, Julian parvekkeesta Veronassa sekä Pamplonan härättömistä kaduista.