Meidän kestopuiset terassikalusteet on ostettu vuonna 1999, kun ostimme miehen kanssa oman rivitalokämpän. Ne suojattiin pressulla aina talveksi ja kun muutettiin omakotitaloon, ne seurasivat mukana.
Pian muuton jälkeen me rakennettiin lasitettu terassi takapihalle ja nämä ulkokalusteet saivat olla aika hyvässä suojassa siitä lähtien.
Kalusteet ovat liki uuden veroiset. Puu on luonnollisesti tummunut ajan saatossa. Halusin myydä kalusteet eteenpäin, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla ensin niiden pintojen uudistamista.
Meillä oli purkillinen Osmon helmenharmaata puuöljyä, joten ajattelin alkaa hommiin.
Aloitin homman pääsiäisen aikoihin ja huomasin, että yhdessä illassa sain yhden tuolin kertaalleen käsiteltyä. Kalusteet vaatisivat kuitenkin kaksi kerrosta ainetta.
Yhden kerroksen jälkeen ajatteli, että mahtaako tästä tulla yhtään mitään..
Vapaapäivänä sain tehtyä kaksi tuolia, koska enempää ei sopinut kuivumaan. Homma oli todella hidasta. Välillä oli viikkojenkin taukoja, että ehdin jälleen aloittaa.
Kaksi kerrosta näytti jo paremmalta.
Vihdoin valmista! Meillä oli pienet juhlat ja siiheksi onneksi valmistuivat. Siksi terassilla niiden takana on ylimääräinen retkipöytä tuoleineen.
Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, jos näitä jaksaisi vielä muutaman vuoden katsella..
Tatteja on tämä vuonna tosi runsaasti. Ei ole ihan itsestään selvää, että kaikki ne tuntevat ja osaavat poimia sekä perata. Ainakin omat sienipaikat pukkaavat uutta tattia koko ajan. Nämä luonnon herkut haluaisi kerätä kaikki talteen, koska tattiaika on verrattain lyhyt.
Mihin muuhun sieneen herkkutatin voi sekoittaa?
Herkkutatin voi sotkea sappitattiin, joka ei ole syötävä. Se on pahan makuinen ja pilaa ruuat. Ei ole myrkyllinen. Sappitatin jalkaa koristaa musta verkko.
Punikkitatti on vähän saman näköinen, mutta varsi on täynnä mustia pisteitä. Punikkitattia pitää kypsentää 30 minuuttia, muuten saa vatsavaivoja. Se on syötävä sieni kuitenkin.
Kerron vielä lopuksi kuinka itse käsittelen ja perkaan tatit.
Metsässä samoilu ja sienien kerääminen on mitä parasta hermolepoa ja akkujen lataamista! Pienikin aika metsässä laskee verenpainetta ja sillä on paljon hyviä terveysvaikutuksia.
Mitä itse teet herkkutateista? Minä laitan yleensä sienikastiketta tai muhennosta. Joskus teen myös tattipastaa tai risottoa. Vähemmän on tullut leivottua sienipiirakka, mutta siinäkin olisi hyvä vaihtoehto. Täällä mökillä meillä ei ole uunia, joten lomien jälkeen ollaan enemmän kotona ja voisi tattipiirakkaa kokeilla.
Tattipastaa
Tänään paistoin pannulla kantarelleja ja sipulia. Olisin laittanut tatteja mutta keitin kaikki pakkaseen, kun satuttiin kantarellejen äärelle… Lisäsin joukkoon hirven jauhelihasta tehdyt lihapullat ja hieman ruokakermaa. Siinä tuli samassa lihapullat ja kastike perunoiden kanssa.
Mökillä kaikkien ruokien pitää olla todella simppeleitä ja helposti toteutettavia.
Tänään oli puuhellassa tuli, joten perunat ja kastike kypsyivät yhtä aikaa. Normaalisti meillä on käytössä grillin kaasuliesi, koska mökin puuhellaa ei voi lämpöisillä keleillä sytyttää, koska tupa on kuin sauna koko loppuillan.. Hyvin ollaan näillä pärjätty, enkä ole uunia kaivannut. Grillissä olen tehnyt myös pizzaa pizzakivellä. Kun käyttää hieman kekseliäisyyttä, niin voi tehdä ihania ruokia myös mökkiolosuhteissa. Ehkä tatti pizzaa seuraavaksi?
Kuinka perkaan tatit?
Isoista tateista poistan pillit, niiden alla saattaa olla ihan hyvä ja syötävä lakki. Etanoiden takia otan yleensä kuoren irti. Pienemmät tatit ovat yleensä niin puhtaita, että niistä en ota pillejä pois. Kuoren otan pois jos se on etanalimassa. Yöks.
Tatti kannattaa katkaista juuresta jo metsässä. Siitä näkee onko paljon madonreikiäTämä tatti on jalasta puhdas, sitten se kannattaa halkaista.Lakki ja jalka puhtaita.Joskus näin pahan näköinen sieni on sisältä ihan hyvä.Pillit lähtee helposti irti.Kuori lähtee terävällä veitsellä tai joskus ihan sormin vetämällä.Pilkotaan…Keitetään kattilassa ilman vettä niin, että nesteet irtoaa. Sieniä jää 1/4 jäljelle.Nämä jäivät jäljelle ja menevät pakkaseen.
Sienikoirat kuivattelemassa turkkejaan.
Toivottavasti tämä sai jonkun uuden sienestäjän liikkeelle! Kannattaa varmasti ottaa ensimmäisellä kerralla joku sienet tunteva mukaan. Älä poimi sientä jos et ole ihan varma sen myrkyttömyydestä!