Taitelilijan keittiössä

Aamuauringon ihanat säteet leikkaavat sisään ateljeeni kauniista kattoikkunoista. Kaikki aistit valpastuvat ja inspiraatio saa pensselin suorastaan lentämään väripaletilla luoden jokaisella viivallaan aavistuksen mestariteoksesta.

Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Koirat kiipeävät pöydälle pitämään seuraa, jos yksikin tuoli on jäänyt laittamatta tiiviisti pöydän alle. Yritän parhaani mukaan varjella aamukahvikuppia, vesiväriastiaa ja piirrustustani.En kuitenkaan raatsi häätää heti näitä karvajalkaisia ystäviäni. Voi kuinka ne ovatkaan ihania muruja. Lapsimurut ovat jo niin teinejä, että he harvoin viihtyvät keittiössä samaan aikaan ihan vaan oleilemassa ja ruoka-aikaankin syövät hotkien ja poistuvat pikaisesti omiin kammioihinsa. Näinä viikkovapaa-aamuina nautin suunnattomasti pyhästä yksinäisyydestä. Siitä huolimatta, että nämä karvakamut haluavat olla kaikessa mukana. Niiden seura tuo hyvän mielen.

Näinä hetkinä en voi olla hämmästelemättä sitä, että mihin aika kului? Teinit elävät teinimaailmassaan ja sinne on vaikea päästä kurkistamaan. Olen ajatellut, että tärkeintä on nyt vaan olla läsnä. Olla paikalla silloin, kun minua tarvitaan. Pysähtyä silloin (harvoin), kun teini lähetyy omalla asiallaan. Olla vain häntä varten ja neuvoa silloin (harvoin), kun sitä pyydetään. Olen ajatellut niin, että kun istun ateljeessani täpötäydessä keittiössä pensseleideni keskellä, minua on helppo lähestyä. Monesti se houkuttelee myös teinit katsomaan, että mitä olen tekemässä ja kommentoimaan tuotoksiani. Se on hauskaa ja siinä voi saada jopa viritettyä  jonkun keskusteluntapaisen!

Olen saanut melkein kaikki kuvat lohikäärmetarinaani piirrettyä. Sen jälkeen voi taas alkaa kirjoitushommiin.

Kun kirjoitin jännärikirjaani, niin toinen nuoristani hiippaili aina selkäni taakse lukemaan tekstiä. Sanoin, että nyt on sen varran jännä tarina tulossa, että voit lukea sitten vasta vähän vanhempana… Sekös kiinnosti lisää sen jälkeen..

Koti Ajattelin tänään Höpsöä

Pinterestin ihmeellinen maailma

Pinterest on ainakin itselläni hieman hautautunut muiden juttujen alle. En ole oikeastaan koskaan opetellut edes käyttämään sitä kunnolla. Tajusin sen heti, kun avasin Pinterestin taas pitkästä aikaa huomaten sen, kuinka hassuja kaikki otsikkoni olivat. Muutin heti melkein kaikki otsikot ja halusin heti alkaa lisäilemään sinne omia juttuja. Se on oikeastaan aika kiva paikka. Sinne saa koottua kaikkia hauskoja itsetehtyjä juttuja ja ideoita jatkokehittelyihin. Innostuin jopa lisäilemään kuvien alle tekstejä ja ehkäpä joku löytääkin tekeleeni paremmin saaden niistä inspiraatiota omiin juttuihinsa. Siinä on sekin hyvä puoli, että kaikki tekeleeni säilyvät siellä ainiaan. Kuvat ovat useimmiten pikaisia räpsyjä piirrustuksistani ja niitä en yleensä säilytä puhelimellani kovinkaan pitkää aikaa. Paitsi nyt, kun puhelimella on vielä vuodentakaisiakin kuvia. Pitäisi ehkä vapauttaa puhelimeen tilaa järkevämpään käyttöön.

Kesti tovin ennenkuin muistin sen, miten sinne saa tehtyä omia Pin-lisäyksiä. Se oli hieman liiankin helppoa.  Kesti myös jonkin aikaa kun keksin sen, kuinka kuviin voi jälkikäteen lisätä tekstejä. Sen parissa vierähtikin mukavasti aikaa! Muokkasin kaikkea ihan innoissani!

Ja vielä kirsikaksi kakun päälle sain kuin sainkin aikaisesti blogin ylävalikkoon Pinterest- painikkeen! Olin hieman (kröhöm) ylpeä itsestäni!

Nyt kun kesä tulee ja saa alkaa puuhastelamaan ulkona, niin eiköhän sinne puutarhajuttujakin ala enemmän ilmestyä. Oma Keijupuutarhani on varmasti kärsinyt talven aikana, joten se kaipaa ainakin uudistamista. Voisinkin kertoa siitä jossain vaiheessa hieman lisää. Nautitaan nyt vaan tästä keväisestä säästä ja haaveillaan tulevasta kesästä! Alkaa jo vähitellen multapeukaloa syyhyttää..

Puheenaiheet Piha ja puutarha DIY Ajattelin tänään