Ruokapaikkavinkkejä Syvotaan

IMG_20180902_202603.jpg

Sivotan läpi kulkee pääkatu satamaan, jonka varrelta löytyy supermarketteja, apteekki, ensiapuasema, kirkko, poliisiasema sekä kahviloita. Sataman kujilla on sitten enemmän pikkukauppoja, pikaruokapaikkoja ja jätelöbaareja. Satamaan tullessa rannan kävelykatua reunustavat erilaiset tavernat sekä drinkkibaarit. Iltaisin sataman alueelle ovat pystyttäneet pienet grillinsä myös maissinpaistajat, joilla kauppa näyttää käyvän tasaisesti. Me ei valitettavasti maistettu kyseistä tuotetta!

Halusimme syödä perinteistä kreikkalaista ruokaa ja olimme saaneet jo etukäteen vinkin eräästä pääkadun varrella sijaitsevasta tavermasta. Emme olleet innokkaita lähtemään satamaan syömään, koska olemme aina löytäneet parhaat ruokapaikat hieman sivussa keskustasta.

IMG_20180902_180034.jpg

IMG_20180902_171902.jpg

Taverna Tessalian erikoisuus on iso puulämmitteinen uuni, johon lastataan iltapäivällä valtavia halkoja. Uunissa valmistetaan paikallisia maistuvia uuniruokia, kuten moussakaa ja kleftikoa. Ruokia on haudutettu pitkään uunissa ja ne ovat suussasulavia. 

Hinta-laatusuhde on hyvä, 8-12€/annos.

Tähän tavernaan kannattaa mielestäni mennä klo 20 maissa, jolloin on vielä muutama pöytä vapaana ja ensimmäiset uuniruuat valmistuneet. Paikka oli suosittu ja pöydät täyttyivät nopeasti.

Kleftiko (lammasrosvopaisti) oli paistettu leivinpaperiin sekä folioon käärittynä. Paketti sisälsi perunat sekä muut juurekset ja se avattiin lautaselle tarjolle. 

Kannattaa maistaa myös sataman pikaruokapaikassa (Meat me) täytettyä pitaleipää, joka on erittäin herkullista. Täytteessä on herkullista persiljavoikastiketta, kanaa (+pekonia) /lihaa sekä ranskalaisia. Sopivaa purtavaa pikkunälkään ja hintakin oli kohdillaan 2,70€.. Isompiakin annoksia olisi saanut, mutta tämä oli juuri sopivankokoinen hiukopala!

IMG_20180907_142359.jpg

Ravintoloissa löytyy siis valinnanvaraa omien makumieltymysten mukaan! Välillä oli kiva tehdä itse hotellilla kreikkalainen salaatti runsaan fetan ja oliivien kanssa! Vihannekset ja hedelmät ovat kyllä maistamisen arvoisia..

IMG_20180906_161842.jpg

Ajattelin tehdä vielä yhden erillillisen postauksen hotellistamme, jos joku innostuu vaikka Sivotaan lähtemään ja miettii eri hotellivaihtoehtoja.

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo Matkat

Kreikan Syvotassa

IMG_20180903_100736.jpgIMG_20180905_150117.jpg

Lähdimme mieheni kanssa juhlistamaan kaksikymmenvuotista taivaltamme Kreikan Sivotaan. Se sijaitsee Kreikan pohjoisosassa Korfun saaren lähettyvillä. Sivotalla on monta kirjoitusasua, joskus se kirjoitetaan Syvota tai Vola, mikä saattaa hämätä karttoja tutkiessa.

Paikka on todella rauhallinen, mutta tavernoja on monia, joten nälkäiseksi ei reissussa jää… Tulimmekin hakemaan täältä leppoisaa lomailua, emmekä yökerhoja.

Paikka on myös lomailevien kreikkalaisten suosiossa, joten heitä näkyi  suhteellisen paljon katukuvassa.

Sivotan rannat

Hotellimme oli keskustassa ja siitä oli kohtalaisen lyhyt lähimmälle Kalikos Molos- uimarannalle, jonne lähti kivetty polku sataman oikeasta reunasta. Rannalta sai vuokrata rantatuoleja, mutta emme ole itse auringonpalvojia, joten kävelimme kapean rannan toiseen päähän uimaan. Rannat ovat pääosin hiekkaa ja pyöreää pikkukiveä, joten uimakenkiä suositeltiin. Me pärjäsimme hyvin kyllä ilmankin. Ranta syveni melko nopeasti ja vesi oli tietysti aivan ihanan lämmintä. Vedessä tosin uiskenteli nälkäisiä kaloja, jotka kävivät näykkimässä pohkeita. Aluksi se hieman pelästytti, mutta mitään näkyvää naarmua ne eivät saaneet aikaan!

IMG_20180907_104714.jpg

Bella Wraka- beach vaati hieman enemmän ponnisteluita, koska se sijaitsi kukkulan takana kylän laidalla. Sinne johtaa tie heti satamasta. Ylämäen kiipeäminen kolmenkymmenen asteen helteessä on rankkaa puuhaa, mutta onneksi vaivannäkö palkitaan perillä. Uimaranta sijaitsee saarella, minne kahlataan matalan hiekkasärkän kautta. Vettä oli suurinpiirtein polveen asti, joten pitkä mekko kannattaa riisua ennen ylitystä.. Me emme jääneet uimaan vielä ensimmäiselle rannalle, vaan mutkittelimme pientä polkua pitkin puiden lomassa saaren takana sijaitsevalle pikkurannalle. Polun pusikkoja olivat ihmiset ikävä kyllä käyttäneet vessana, koska rannassa ei ole palveluita.  Itse hiekkaranta oli mukavan rauhallinen luonnonranta, jolla olisi viihtynyt pidempäänkin. Ranta syveni hitaasti, joten se sopi myös lapsiperheille. Hiekkasärkän läpi kahlaaminen kannattaa ottaa huomioon, jos on liikkeellä lastenrattaiden kanssa.

IMG_20180903_101327.jpg

Skootterilla ajelimme Sivotasta Pargaan päin ja lähistöltä löytyy useita kivoja pieniä rantoja, joissa osassa on myös palveluita saatavana. Korkeuserot ovat melkoiset, mutta pääsimme sujuvasti (hikoilematta) tutkimaan rantoja siitä huolimatta skootterin kyydissä.

Sivotan keskustasta lähtee minijuna, joka kiertää kaikki rannat aamupäivän aikana. Saman junan kyytiin pääsee vasta klo 17 maissa rannoilta takaisin keskustaan. Hinta oli muutaman euron/suunta. Me ei menty junan kyytiin, koska emme halunneet maata koko päivää rannalla. Skootterin vuokra oli edullinen 13€/vrk ja sillä pääsi koluamaan niin monta rantaa, kuin ehti.

IMG_20180905_145339.jpg

Yllä Kamini beach, jonka rantabaarissa oli mukava nauttia kylmiä virvokkeita!

Ainoa asia, joka jäi rannoilla harmittamaan oli kotiin jääneet sukelluslasit sekä snorkkeli..

Ajattelin kertoa seuraavassa postauksessa meidän suosikkimme Sivotan ruokapaikkojen osalta.

Suhteet Rakkaus Mieli Matkat