Kreikkalaiset lihapullat perunapedillä

Kreikkalaiset karitsalihapullat perunapedillä valmistuvat kätevästi uunissa samassa vuokassa. Perunat imevät itseensä lihasta makua ja tämä ateria maistuu koko perheelle.

N. 500g karitsan jauhelihaa

1 sipuli pilkottuna

1 dl kermaa tai muuta nestettä

1 rkl persiljasilppua, tuoretta tai kuivattua

0,5 dl tuoretta minttua pilkottuna

1 tl rouhittua mustapippuria

N. 1 rkl suolaa (tarkista maku paistamalla pala taikinaa mikrossa)

0,5 dl kaurahiutaleita

Nämä määrät ovat viitteellisiä. Minulla ei ole tapana mittailla aineksia ruokaa laittaessa. Kaikki on vähän niin, että ropaus tuota ja ripaus tätä. Yritin arvioida noita määriä hieman. Tuota suolan määrää kannattaa tarkistella ennen kuin paistaa satsin.

Rosamunda- uuniperunoita kuorimatta ja viipaloituna vuoan pohjalle. Lisää 1-2 dl vettä vuokaan.

Tee pieniä littoisia lihapullia perunoiden päälle.

Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Tarjoile minttuhyytelön ja valkosipulijogurttikastikkeen kanssa.

Laitoin kreikkalaisen jogurtin joukkoon murskattua valkosipulia ja ripauksen suolaa. Lisäksi puristin sinne hieman sitruunaa joukkoon..

Koti Ruoka ja juoma

Helppo karitsanviulu ja jogurttikastike

Karitsanviulu sopii pöytään pääsiäisenä ja myös muina juhlapäivinä. Kerran laitoimme viulun juhannuksena savustuspönttöön, eikä siitä huonoa tullut silloinkaan.. Tässä kuitenkin tämän pääsiäisen resepti mureasta ylikypsästä karitsanviulusta.

Hiero viulun pintaan rouhittua mustapippuria sekä merisuolaa. Tämä kannattaa tehdä jo edeltävänä iltana, jotta suola ehtii imeytyä. Laitoin arviolta ruokalusikallisen pippurirouhetta ja 2 rkl merisuolaa.

Ota paisti huoneenlämpöön n. tuntia ennen paistamista ja valmista marinadi.

Leikkaa viiltoja paistin pintaan terävällä veitsellä. Tee niin syviä, että sinne voi sujauttaa valkosipulin viipaleita. Laitoin itse paistiin yhden kokonaisen yksikyntisen valkosipulin. Enemmänkin saa toki laittaa!

Marinadi karitsanviululle

1 dl oliiviöljyä

1 dl silputtua tuoretta minttua

Puolikkaan sitruunan mehu puristettuna

Sivele marinadi paistin pintaan.

Laita paisti kannelliseen pataan tai tiiviisti folion alle.

Paista 150 asteessa noin 3 tuntia.

Jogurttikastike karitsalle

2 dl maustamatonta turkkilaista/kreikkalaista jogurttia

Puolikkaan sitruunan mehu puristettuna

Suolaa 1 tl

Sokeria/steviaa 1-2 tl

Rouhittuja tuoreita mintun lehtiä n. 1 dl.

1 valkosipulin kynsi hienonnettuna.

Koti Ruoka ja juoma