Kasvun ihmettä helteestä huolimatta

Helteistä huolimatta kasvit tuntuvat kasvavan kohisten. Olisikohan syy kovan yökasteen? Yleensä kastetta alkaa tulla myöhemmin kesällä, mutta viileät yöt ovat varmaan saaneet tuon kasveja helpottavan kasteen aikaiseksi.

Ensimmäistä kertaa istutin tomaatintaimia. Ostin Lidlistä 6 tainta, ne olivat kaikki erilaisia enkä enää muista mikä on mikäkin.. Sen näkee sitten myöhemmin! Pitää kohta virittää narut, jotta eivät kaadu tomaattien painosta.. Ostin tomaateille laastilaatikon rautakaupasta, porasin reikiä pohjaan ja laitoin 2 säkkiä mustaa multaa. Koska en pääse joka päivä kastelemaan taimia, laitoin juuripaakkujen alle sammalta. Toivon, että se varastoi vettä ja luovuttaa tomaatille pikku hiljaa sitä sitten. En tiedä onko ihan turha juttu, mutta luin jostain artikkelista, että sammal mullan seassa sitoo maahan kosteutta.

Salaatti on tosi tuuheaa ja siitä saa jo ihan kivasti satoa. Vuonankaali kasvaakin hitaammin, mutta kestää pakkasta. Sitä voi siis käyttää pitkälle syksyyn.

Kevätsipuli tuli siemenistä, joten vielä kestää niiden kanssa. Siihen asti käytän ruohosipulia!

Etupihan uusittu kukkamaa on lähtenyt hyvin kasvamaan ja kasvit istuvat hyvin paikkoihinsa. Siitä voi sitten karsia, jos tulee liian täyteen. Laitan tähän kuvaa penkistä ennen ja jälkeen.

Kaikenkaikkiaan tähän asti on onnistunut kasvatushommat upeasti, vaikka en mikään hortonomi olekaan.

Pansasmustikassa on paljon raakileita ja siemenenä ostettu ahomansikka kukkii tiskipaikan reunalla luvaten ainakin muutaman makean mansikan!

Koti Piha ja puutarha

Kotaprojekti osa 6/Pintakäsittelyä

Koska kodan pystytysurakka jäi muutamaksi päiväksi tauolle, niin pääsimme maalaamaan. Ilmat olivat suotuisat, joten tartuimme heti hommiin. Koskaan ei tiedä noista kesän keleistä, joten täytyy ottaa poutasäästä kaikki irti! Ensin pintakäsittelimme kaikki ulkopuoliset puuosat hirsisuojalla.

Käytimme kodassa samaa ulkomaalia, kuin mökissäkin. Väri taittaa mukavasti valon mukaan. Pilvisessä säässä harmaa on tietysti tummempi ja aurinkoisessa ihanan vaalea. Maali on erittäin helppo levittää, siihen ei jää mitään rajakohtia ja yksi kerros riittää peittämään pinnan. Tämä oli todellinen löytö. Sukulaiseni mökki on täsmälleen samalla maalilla maalattu ja olemme aina sen väriä ihastelleet. Maali kestää hyvin aikaa ja korjausmaalauksia voi tehdä huoletta ilman pelkoa näistä rumista rajakohdista ja pensselinjäljistä. Tämä ei ole mikään Vinhan mainos, mutta voin lämpimästi suositella..

Vinhan ulkomaali sävy TVT 0968 Kuurakallio.

Sisäkaton jätämme kokonaan maalaamatta, koska se tummuu todennäköisesti noesta ja on korkeutensa ja rimojensa ansiosta erittäin vaikeasti maalattavissa.

Maalasimme kehikon sisäseinät:

Paneli-Ässä TVT 3466 Tuomenkukka

Tämä vaalea sävy ei päästä seiniä tummumaan ajan kanssa. Ne voi vielä käsitellä halutessaan myöhemmin. Vedin seinät kahteen kertaan, koska pinta veti ensimmäisellä kierroksella kaiken maalin hetkessä sisäänsä. Vasta toinen kerros alkoi näyttää siltä miltä pitikin.

Jään vielä harkitsemaan kolmatta kerrosta. Tykkään niin tuosta vaaleasta hirrestä!

Ikkunat ja ovenkarmit maalaamme ihan tähän tarkoitetulla valkoisella  ikkunamaalilla. Maali on hyvin peittävää ja yksi kerros riittää, kun vetää joka kohtaan reilun kerroksen. Mutta ei niin reilua, että maali alkaa valua. Näiden valumien kanssa saa olla aina tosi tarkkana..

Hyvä suojaus teipeillä on kaiken A ja O. Tämä helpottaa huomattavasti maalaamista eikä tarvitse jälkikäteen putsailla rähmiä ikkunasta tai maalata seiniä uudelleen. Lämmin suositus siis huolelliselle teippaamiselle maalarinteipillä. Siinä menee aikaa, mutta kiität itseäsi jälkikäteen..

Nyt annamme maalien kuivua rauhassa ja jatkamme rakenatamista…

Koti Oma elämä