10 vuotta sitten

Eräänä synkkänä ja sateisena lokakuun iltana istuimme iltaa tyttöporukalla. Pelasimme korttia, nautimme ilojuomaa ja puhuimme miehistä (tai ehkä ennemminkin pojista). Taisimme tuona hetkenä kaikki olla lopen tympääntyneitä kaksilahkeisten edesottamuksiin. Itse uhosin jopa valtavalla 17-vuotiaan elämänkokemuksellani, että ikinä, en ikinä enää seurustele. Kaverit komppasivat vieressä ja ilta jatkui pienellä porukalla sekä hyvällä mielellä.

Parin tunnin, tai ehkä muutaman, kuluttua kävi niin kuin tuohon elämänaikaan monesti muulloinkin tyttöjen illassa; kaipasimmekin yhtäkkiä paikalle niitä kaksilahkeisia. Kaveri soitteli tuttuja poikia läpi, ja eräs poika soitti kaverilleen, että lähteekö messiin. Tämä kaveri ensin kieltäytyi, mutta jostain hetken mielijohteesta päätti sittenkin lähteä mukaan. Joitain hetkiä myöhemmin seisoimme pimeällä parkkipaikalla vastaanottamassa näitä tyyppejä. Iskin silmäni hetipian toiseen tyyppiin, siihen, joka ensin kutsusta kieltäytyi. Kohtalon oikusta tai sattumalta, tuo poika kuitenkin saapui paikalle. Keskelle kylmää ja sateista lokakuun yötä, valkoisella polkupyörällään. Eipä tiennyt allekirjoittanut katselevansa sillä silmällä tulevaa aviomiestään ja tulevan lapsensa isää.

Kymmenen vuotta sitten tähän aikaan odotin vain mukavaa iltaa tyttöjen kanssa, mutta sain melko paljon enemmän. Aika uskomatonta.

dsc_0064.jpg

Reilu 4 vuotta sitten se tyyppi kävi mun kanssa myös maistraatissa.

Kommentit (14)
  1. Oi ihana! Nää ensitapaamistarinat on tosiaan niin ihania, jokainen! Onnea! <3

  2. Oi miten ihana kirjoitus! Mä olen ihan heikkona näihin pariskuntien ensitapaamistarinoihin. 🙂 Onnea vuosikymmenen johdosta!

    1. Kiitos!

      Mäkin tykkään lukea ensikohtaamisista, oli ne sitten romanttisia tai ei. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *