Lahjuksia hoitajille
On taas tullut aika keksiä lapsen hoitajille jotain pientä muistamista. Mikään pakkohan hoitajille ei lahjoja ole antaa, mutta itsestäni on mukavaa muistaa lapselle tärkeitä ihmisiä ja kiittää heitä hyvästä työstä ja turvallisesta sylistä. Koska olen itsekin lastenhoitaja, tiedän, että harvemmassa ovat ne, jotka oikeasti laskevat lahjojaan ja jaksavat miettiä, että keneltä lahjoja tulee tai ei tule. Enemmän sitä vaan ajattelee lahjoja kivana bonuksena. Itselleni liikuttavimpia lahjoja ovat sellaiset, joihin lapsi on saanut jotenkin osallistua, joten olen itsekin pyrkinyt keksimään oman lapseni hoitajille sellaisia. Perinteisiä mukeja ja suklaita olen pyrkinyt välttämään, kuten myös kukkia, koska niitä tulee itsellekin toisinaan liikaa. Joskus olemme tehneet yhteisen lahjan koko hoitajatiimille, mutta useimmiten jokaiselle oman. Joka kertaa yhdistää kuitenkin se, että lapsi osallistuu lahjan tekemiseen.
Tänä vuonna heräsin hiukan myöhään lahjojen hankintaan, ts. eilen illala tajusin, että mun on pakko suunnata tänään kaupoille, jotta saan kaikille hoitajille lahjan ennen lomien alkua, etenkin, kun lapsi siirtyy syksyllä isompien ryhmään (nyyh, sniif, tyrskis). Yritin kysellä A:ltakin, että mitä hän haluaisi hoitajille ostaa, mutta koska oletan, etteivät hoitajat tee mitään pikkuautoilla, päätin luottaa omaan harkintakykyyni. Ihan helppoa lahjojen keksiminen ei ollut, mutta lopulta löysin hauskat puiset marakassit, jotka voi itse maalata. Mikä ihana idea! Jos hoitaja ei itse halua sellaista kotiinsa, voi hän jättää sen päiväkodin hyödyksi. Lisäksi pakettiin ostettiin lautasliinoja ja Omar-karkkeja. Aika pian kauppareissun jälkeen sitten maalasimme marakassit ja tulihan niistä aika suloisia!
Teimme hoitajille myös itse kortit. Koska kädenjälkiä olemme käyttäneet jo aiemmin, niin tällä kertaa kortteihin painettiinkin lapsen jalanjälki. Juuri ja juuri mahtui vielä. 😉
Minusta on ihanaa katsella, kuinka tärkeää tämä puuha on A:lle. Jokaiselle hoitajalle valittiin rakkaudella sopivan värinen kortti ja maali. Jopa lautasliinojen väri piti mennä oikein! Korttien taakse kirjoitettiin A:n sanomia juttuja hoitajista. Meinasin ruveta itkemään, kun lapsi sanoi rakastavansa yhtä hoitajaa. Miten ihmeessä mä annan nämä lahjat kuivin silmin? Tai ehkäpä mun ei tarvitsekaan. Hoitajat ovat olleet kaikki tosi tärkeitä meidän pojalle ja kyllä on ollut äidillekin niin helppoa, kun on voinut viedä joka kerta lapsen hoitoon luottavaisin mielin. Paria hoitajaa näemme vielä jatkossakin, vaikkakaan emme päivittäin, mutta kahdelle sanomme tällä erää hyvästit. Kyllä siinä varmaan pari kyyneltä irtoaa.
