Kuulumisia pölyn keskeltä

dsc_0054_0.jpg

Just nyt musta tuntuu, että tämä remontti ei lopu koskaan. Ei ikinä. Ei milloinkaan.

Tässä on nyt kuukauden päivät tehty hommia ja edistyminen ei ole ollut suuren suurta. Edelleen meillä näkyy mielettömän upeita sisustusratkaisuja, vain mielikuvitus on rajana. Tällä kertaa saamme ihailla keittiössämme tätä:

dsc_0053.jpg

Sopii kuin nenä päähän, eikös?

Tällä hetkellä projekti tuntuu junnaavan paikallaan yhden huoneen takia. Tavoitteena olisi saada tietokone-/vierashuone valmiiksi, jotta pääsemme tekemään uutta kattoa makkareihin, jolloin taas täytyy paeta vierashuoneeseen pariksi päiväksi. Tietokonehuoneen remonttia hidastaa se, että kun muissa huoneissa tehdään vaan kattoa, niin tietokonehuoneessa täytyy tehdä seinätkin. Nyt seinät ovat oikeastaan enää maalia vailla ja sen jälkeen pääsee vihdoin laittamaan uutta kattoa. Sitten pitäisi tietty vielä puunata huone kuntoon, jotta siellä viitsii nukkuakin. Just nyt näyttää melko epätoivoiselta, mutta ehkä se tästä pikku hiljaa. Positiivista remontin tässä osassa on se, että kun musta ei juuri ole apua kattohommassa, niin seinien kanssa pääsen itsekin hommiin ja etenkin maalaamista odotan innolla. Sävytkin löytyivät melko vähällä keskustelulla, enkä malta odottaa, että huone on valmis.

dsc_0066.jpg

Kattokaa nyt, melkein valmista!

Ja hei! Ei tää homma nyt ihan turhaa ole ollut! Tuulikaapissa ja wc:ssä on jo uusi katto! Vuhuu! Mä yritän kovasti katsoa tätä positiivisen kautta, enkä mieti yhtään, että kuinka pieni osa koko kämpästä tuo onkaan. Yritän myös kovasti skipata sen huomion, että listat puuttuu ja epämääräistä rojua on joka paikassa. Voihan sitä esim. vaan maata wc:n lattialla ja tuijottaa niitä valmiita kattopaneeleita.

dsc_0063.jpg

Hmm, kuinkahan paljon mies tykkäis, jos mä huomauttaisin noista vinoista reunoista..?

Tässä on kyllä parasta vaan keskittyä niihin positiivisiin puoliin. Esim. siihen, että kohta tietokonehuone on valmis ja pääsemme laittamaan muita huoneita, jotka varmasti, ihan varmasti, saadaan nopeampaa tahtia valmiiksi. Ehkä tässä ei sittenkään mee koko kesää. Ehkä.

Koti Sisustus

Keväthulluutta

Kävimme kaupungilla toteamassa, että ihmiset ovat seonneet. Esimerkkejä tästä oli koko reissu täynnä.

Katua ylittäessämme noin 40-50-vuotias mieshenkilö hopeanharmaassa Audissaan pysähtyi ja antoi meille tietä. Eikä siinä vielä kaikki; hän myös hymyili iloisesti ja heilautti kättään. Mua vähän pelotti, mutta hiippailtiin silti vauhdilla suojatien yli.

Puistossa eräs poikansa kanssa ollut isä alkoi jutella kanssani spontaanisti. Taaskaan en tiennyt, miten päin olla. Tyydyin nyökyttelemään ja hymyilemään. Tunsin itseni tyhmäksi.

Kahvilan jonossa ollut nainen alkoi jutella minulle spontaanisti. Hei apua! Tilannetta pahensi entisestään, että naisen n. vuoden ikäinen tytär ja oma poikani vilkuttelivat toisilleen häpeämättömästi. Lapsiltahan tuollaisen käytöksen toisaalta ymmärtää, mutta silti.

Vaatekaupassa tönäisin vahingossa vieressä olevaa naista. Sen sijaan, että hän olisi mulkoillut pahasti ja nostellut nokkaansa anteeksipyynnöilleni, hän vuolaasti pyyteli minulta anteeksi. Lopulta me molemmat nauroimme hämmentyneinä tilanteelle.

Kaikista omituisinta oli, kun olin lähdössä parkkiruudusta ja kaksi autoa tulivat yhtä aikaa kyttäämään mun jättämää paikkaa. Sen sijaan, että olisin joutunut itse luovimaan noiden vastapelureiden välistä, molemmat väistivät minua ja sen lisäksi toinen kuski heilautti ystävällisesti kättään toiselle ja poistui etsimään toista paikkaa. Siis mikä ihme näitä ihmisiä vaivaa?!

Jos lämpö ja auringonpaiste aiheuttaa tällaisia reaktioita kanssaihmisissä, niin saatan kyllä odotella seuraavaa sadepäivää ennen kuin uskaltaudun uudestaan villiin maailmaan. Johan tässä kohta joutuu opettelemaan small talkia tai jotain muuta yhtä kammottavaa.

Puheenaiheet Höpsöä