Meidän talon alakerta on samankokoinen kuin yläkerta. Se on ihan lämmintä, siistiä! ja käyttökelpoista tilaa. Siellä on yksi huone pojan rummuille  ja studiokamoille, yksi kuntoilulaitteille,  nurkkaus lastenlasten leikkeihin ja varasto, jota kutsumme jostain syystä viinikellariksi. Sitten on entinen autotalli, jossa nyt on miehen rakennustarvikkeita ja vielä tila, jota mies kutsuu korjauspajakseen. Niin ja tietysti lämmönjakohuone, entinen pannuhuone ja yksi wc. Loppuosa onkin sitten varastona ihan kaikelle.

Kun meillä miehen kanssa ei ole mitään tähdellistä tekemistä, menemme raivaamaan alakerran varastoa. Olemme tehneet sitä nyt 20 vuotta. Aina välillä se on siistiytynyt ja tyhjentynyt ja sitten taas jostain syystä täyttynyt. Tällä hetkellä se on suhteellisen selkeä (meidän mielestä), vaikka tavaraa on ihan älyttömän paljon.

Tänään ajattelin käydä läpi alakerran vaatevarastoani. Siis niitä vaatteita, joita en ole pitänyt moneen vuoteen enkä tule todennäköisesti koskaan pitämäänkään. Koska olen mukavuudenhaluinen ihminen en jaksa enkä viitsi niitä lähteä mihinkään kirpputorille hinnoittelemaan, roudaamaan ja sitten taas takaisin tuomaan, vaan tyttären ehdotuksesta aion ne myydä nettikirppiksellä nimeltään Zadaa.

Koska olen myös optimistinen ihminen, uskon että tässä sohvalla padia naputellen teen lukuisia tuottoisia kauppoja lähiaikoina. Kerron sitten myöhemmin , kuinkas sitten kävikään !

Tänään ja huomenna on pihabongaus. En ole minkään sortin lintubongaaja enkä oikeastaan edes tunne kovinkaan hyvin lintulajeja.  Eikä tästä sohvalta pihaan katsellessa näy tällä hetkellä yhtään tipusta.

Mutta jos edellisten keväiden ja kesien merkit pitävät kutinsa, kohta meidänkin pihassa on lintuja. Eikä niiden bongaamiseen valitettavasti tarvitse kiikareita. Ensin tulevat kyyhkyt. Niitä on joka vuosi enemmän ja enemmän ja ne aloittavat sen ääntelynsä siinä viiden aikaan aamuyöstä. Joten ikkuna kiinni makuuhuoneessa viimeistään silloin. Ja kun olet sitten pihassa, ne ilkeät kyyhkyset tekevät syöksyjä matalalle samalla räpytellen siipiään äänekkäästi. Tämä on ollut nyt vasta muutaman vuoden harmi, miksi ne meitä vainoaa?

Viime kesän todellinen riesa olivat harakat. Aamuisin niitä oli usein koko suku pihassa, puissa, kasvimailla ja terassilla. Yön aikana repivät yrttejä (todistetusti), kaivoivat siemeniä ja kiskoivat tuolien pehmusteita. Kaikki karkotuskeinot koitettiin, pidettiin valoja, radio päällä yötä päivää ja ostettiin jopa patterikäyttöinen linnunkarkotin (jonka päällä ne ryökäleet istuivat), vaan heti kun mentiin sisälle, ne ilmestyivät jostain. Saakohan niitä ampua 😉?

Ja sitten vielä räksät. Ne syö sitten kaikki punaiset, jos on vielä mitään syötävää jäljellä. Niiden jäljiltä pitää tietysti vielä pestä kiveykset ja terassit.

Joten tänään olen enemmän kuin tyytyväinen, kun bongattavaa ei ole !