Ensimmäinen koskaan

Blogini ja sen ihka ensimmäinen postaus! Kuinka jännää, kuinka siistiä! En edes osaa vielä sanoa, onko minulla paljoakaan kerrottavaa tai jaettavaa. Näin aluksi lähdenkin kaiketi tekemään tätä perheelleni (hei äiti) ja itselleni tulevaisuuteen. Olishan se kiva jos jokunen muukin jaksaisi näitä turinoita seurailla. 🙂

Kaksi viikkoa ja kolme päivää olen nyt viettänyt Pohjois- Espanjassa, Asturiaksen läänissä (lääni se kaiketi on?), Gijónin kaupungissa. Täysin tuntemattomia lukijoita valoittaakseni, en ole täällä opiskelemassa enkä tekemässä elantoa, vaan ihan puhtaasti tekemässä en yhtään mitään, tai sitä mitä huvittaa. Kumalle päälle nyt satunkaan. Ja Gijón siksi, että tuo miehenryökäleeni, jonka kanssa ollaan yhtä pidetty jo kuusi salamana suhahtanutta vuotta, meni ja sai töitä täältä. Kyllä, maasta jossa puolet alle 30-vuotiasta on työttömiä. Se on se mun mies, ihan mahdoton!

Gijón on satamakaupunki Biskajanlahdella. Väkilukua tällä tiiviillä kaupungilla on himan yli 280 000. Täällä on kaunista ja täällä on rumaa. Ulkomaisia turisteja harvemmin näkee tai kuulee. Paikallisest puhuvat harmittavan huonosti englantia, joka toisaalta hyvin motivoi itse opiskelemaan espanjaa. Olen aika hukassa toistaiseksi kielen kanssa, plakkarissa on vuonna 2010 käyty alkeet kurssi, josta olen jo onnistunut unohtamaan paljon. Itseopiskelukin on lähtenyt tahmeasti käyntiin, mutta kyllä se siitä, ei siestalainen saa liian ankara itselleen olla!

Näin lokakuun alussa täällä pohjoisessa saadaan edelleen nauttia shortsikeleistä. Auringosta useimmin saa tosin nauttia pilvikerroksen takaa, mutta se kelpaa mulle oikein hyvin. Suomessa kuitenkin ollaan jo käyty nollan rajoilla? Koittakaa jaksaa! 🙂

Jotta d-vitamiinit varmasti pilvistä huolimatta pysyisivät täynnä, lähtee huomenna vuokra-auto kohti Malagaa. Autolla Espanjan halki siis. Malagan lähistöllä sijaitsee viehättävä pikkukylä nimeltä Frigiliana. Miekkosen perheellä on siellä kakkoskoti, jossa olisi kahden muun kaverin kanssa tarkoitus nauttia elämästä oikein olan takaa. Seuraavaksi siis varmaankin juttua etelästä ja viinivertailuja näiden ilmansuuntien välillä..

 

CYMERA_20131003_140119.jpg

Tänään aurinko hemmoitteli siestalaista.

Elikkäs tervetuloa vaan messiin! Bienvenida conmigo! *

 

*lähes kaikki blogin espanjan kieli on käännetty Google translatella, so please have mercy!

Kommentit (2)
  1. Kiitos, Nellsteri! Kiva saada tällanen ikkuna teidän Gijóniin!

    *-kohta on mahtava!

  2. Komppaamme: kuinka siistiä! Tervetuloa Lilyyn, odotamme matkakertomuksiasi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *