Joku roti lorvimiseen

 

Aika hurahtaa jumalatonta vauhtia. Käsitys viikonpäivistä on jo alkanut hälvetä. Kuukauden lorvailun jälkeen se ei ole ihme. 

Monina päivinä on kyllä turhauttanut urakalla, tekemättömyys ja yksin oleminen. Niinä päivinä olen tosin aina noussut sängystä ylös puolen päivän aikaan tai sen jälkeen. Niinä päivinä saan itseni ulos asunnosta vasta iltapäivällä. Ne ovat myös päiviä, joina en ole suunnitellut tai aikatauluttanut mitään ohjelmaa eli miksi siis herätä ja nousta aikaisin kun niin vielä nukuttaa? Miksi ei syödä aamupalaa kahta tuntia Breaking badiä katsellen? ¿Por que no? Aina öisin taas yksin kukkuessani ja kuunnellessani karhun kuorsausta, suunnittelen urakalla aamulenkkejä, aamupaloja kahviloissa ja näyteikkuna shoppailuja. Aamu seitsemältä, kumma kyllä, ne eivät sitten enää tunnukkaan niin hyviltä ajatuksilta.. Huomisesta lähtien otan aikaiset aamut missioksi! Nyt kun olen sen täälläkin julistanut niin ehkäpä onnistunkin.. Paras sopia siis aamujooga huomiselle con mi amiga Julia!

salilla.jpg

Todistusaineistoa: ainakin kerran salilla käytiin!

Mutta on sitä siis jotain tullut puuhailtua! Ollaan Tommin kanssa aloitettu aika kunnianhimoinen kuntosaliharjoittelu. Viimeisen kahden vuoden aikana ollaan molemmat möhistytty (tää kuulostaa paremmalta kuin totuus: lihottu) ja nyt olisi tarkoitus ottaa vahinko takaisin! Matkaa salille on onneksi vain 200m kotiovelta ja maksetaan siitä 38€ kuussa. Ei mitään rekisteröintimaksuja tai muuta shaibaa, vaan kerran kuussa käteisenä kädestä käteen. Pyritään käymään neljä kertaa viikossa, jolloin kertakäynnin hinnaksi tulee huimat 2,30€. Not bad. Nyt treeniä on vasta kolmisen viikkoa takana, mutta olo on jo paljon energisempi ja mieli ainakin täysin addiktoitunut! Roadtripilläkin salaa syyhytti päästä punttailemaan, mutta lämpö ja laiskottelu vei voiton. Olen aika varma että etelässä porsastelu hidasti hieman tulosten tuloa, mutta minä odotan! Itse en niitä vielä ainakaan näe, Tommi tosin on skarppaantunut selvästi. Keskiviikona käytiin boulderoimassa Llangreússa, ja Tommi veti pitkin seinää ihan uudella powerilla! Katselin itse ihan monttu auki. Omat voimat oli hieman kateissa, edellisenä iltana olin tosin käynyt pilateksessa ja kuntosalilla rääkkäämässä käsiä. 

 

kiipee.jpg

Hoplaa!

Jotta saataisiin möhistyminen pysähtymään, on meidän täytynyt tehdä myös aika isoja muutoksia ruokavalioon. Ollaan molemmat pahoja herkkuperseitä. Onnekso täältä Espanjasta ei tuoreet vihannekset ja hedelmät lopu. Eikä ne oo hinnoilla pilattu. Kokonaisen tuoreen ananaksen saa eurolla, kilon mansikoita kolmella ja lähiluomu salaatin 50 sentillä. Täällä edelleen haetaan eri elintarvikkeet niiden omista liikkeistä, hedelmät fruteriasta, lihat carniceríasta ja leivät panaderíasta. Ja loput tavallisesta ruokakaupasta. Siinä on ihan oma tunnelmansa juoksennella tuoreen tavaran perässä pitkin kaupunkia, mutta aikaa se vie. Sitä onneksi on! Tällä siestalla olen myös tehnyt ihan sikana uusia ruokakokeiluja! Vaikka olen aina ollut ihan keskivertoinen kokki, on aina arkisessa ”kiireessä” tultu pysyttyä samoissa tutuissa ja helpoissa ruuissa. Uuden kokeileminen kun vie niin paljon aikaa ja energiaa. Tähän asti kaikki kokeiluni ovat onnistuneet hyvin ja siitä sitä energiaa vasta on saakin! 🙂 Toistaiseksi en oo vielä mitään kamalan ihmeellistä ole saanut lohdittua erilaisten täytettyjen vihannesten ja kasvissosekeittojen lisäksi, mutta jostakin jokainen gourmet cocinera aloittaa! Kotona kokkaukseen kannustaa myös kauppakuitit, sillä vaikka ravintoloissa syöminen on täällä todella halpaa, niin kotona tehdyn ruuan hinnaksi tulee naurettavan halpa! 

aamupala.jpg

Tällä lähtee aamulla (tai keskipäivällä) mopo käyntiin! 

Mutta koska tasapaino ja kohtuus on kaikki kaikessa, kyllä täällä juhlitaan myös! Koska se, yllätys yllätys on myös halpaa! Muistan myös joskus kuulleeni että Gíjónissa taitaa olla kaikista eniten baareja asukasta kohti Espanjassa. Niiden auditointi on siis mulle baarimestarina velvollisuus! 

whiskyssour.jpg

Whisky sour con clada en Varsovia! ¡Muy delicioso! 

chupitos.jpg¡Ay caramba! ¡Chupitos!

silmät sirittää.jpg

¡Y dos chicos borracha pero feliz! // Kaksi humalaista mutta iloista kaveria!

 

Koittakaa jaksaa siellä räntäsessä Suomessa! Muakin harmittaa kun lämpötila ei enää riko kahtakymmentä joka päivä! :/

 

Besos! 

Nelli

Kommentit (1)
  1. Ehkä sä oot lihonnu, mä oon vaan möhistyny!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *