Juuri parahiksi

Toisto on tehokeino myös keittiössä. Punajuuren ja vuohenjuuston mätsäävyyttä kannattaa kokeilla eri muodoissa. Kun turha kikkailu ei kiinnostaa, on yksinkertaisten perusreseptien vuoro. Ja nyt ilosanoma: tämän reseptin punajuuria ei tarvitse edes kuoria!

paniikkikeittiossa-700px-4706.jpg

Uunipunajuuret

n. 1 kg punajuuria
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl rypsiöljyä
2 kynttä valkosipulia
1 tl hunajaa
1 tl paprikajauhetta
Touch of Sea -maustesekoitusta*
(chiliä oman maun mukaan, jos kaipaa tulisuutta)
suolaa
mustapippuria

1. Pese punajuuret huolellisesti juuresharjalla. Poista kannat ja suikaloi suurin piirtein ranskanperunoiden paksuisiksi suikaleiksi.
2. Valmista mausteöljy sekoittamalla vaikkapa lasissa öljy ja mausteet.
3. Laita punajuuriviipaleet kattilaan. Lisää mausteöljy, laita kansi kattilan päälle ja ravista voimakkaasti.
4. Kaada maustetut punajuuret leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
5. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes ovat kypsiä. Mitä ohuemmat suikaleet, sitä nopeammin nvalmistuvat.

Touch of Sea -maustesekoitus juurtui keittöön Touch-maustemyllyn kylkiäisenä. Hackmannin sivuilla maustesekoitusta luonnehditaan näin: ”Touch of Sea tuo pöytään meren suolaisen tuulahduksen. Uuden sadon rosépippuri, sahrami, tillinsiemen ja fenkoli tuovat raikkautta kala- ja äyriäisruokiin.” Kalan lisäksi sopii ehdottomasti myös uunijuureksiin! Niin ja tämän voi toki korvata myös jollain muulla mausteella.

paniikkikeittiossa-700px-4691.jpg

Maailman helpoin vuohenjuustokastike

100 g vuohenjuustoa
100 g kermaviiliä

1. Paloittele vuohenjuusto noin puolen sentin kuutioiksi.
2. Sekoita kuutiot haarukalla kermaviiliin. Mitä pehmeämpää juusto on, sitä paremmin se sekoittuu.

 

Lisukkeena myöskin maailman helpoimmalla reseptillä valmistettuja herkkusieniä: niihin tarvitset vain oliiviöljyä, mustapippuria, suolaa ja paistinpannua.

 

koti ruoka-ja-juoma diy
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *