Syysloma. Haikailin Välimerelle, päädyin Puolaan. Mikäs siinä, matkakohde oli mainio, sää oli, no, hyvin syksyinen.

Suunnilleen joka kolmas turkulainen on käynyt Gdanskissa, koska sinne pääsee täältä näpsästi ja huokeasti reilussa tunnissa. Lentomatkailun harjoittaminen tosin aina on vähän kyseenalaista. Viiden vuoden tauon jälkeen tämä oli jo toinen lentoreissu tänä vuonna, joten hyvästi pienikokoinen hiilijalanjälki. Onneksi pystyn suhtautumaan matkantekoon ilmateitse aivan erityisellä tavalla: se on aina aivan sairaan jännää ja siistiä!

Alkuperäinen tarkoitus oli käväistä myös joko Varsovassa tahi Krakovassa. No, käväisy ei tässä tapauksessa tullut kysymykseen, sillä junamatkat olisivat kestäneet iäisyyden. Syyn käsittämättömään matkankestoon tajusin, kun kävimme Gdanskista käsin parissa pikkukaupungissa: muutaman kymmenen kilometrin matkan taittamiseen kului helposti tunti.

Käsitykseni oli, että hansakaupunkina tuntemani Danzig olisi viehättävä ja suhteellisen autenttinen keskiaikainen kaupunki, jonka ympärillä olisi valtavat telakka-aluuet ja neukkulähiöt. Kyllä, viehättävähän se keskusta on, mutta järkytyin kun tajusin, miten tuusan nuuskaksi koko paikka on pistetty toisessa maailmansodassa. Vielä enemmän kummastelin sitä, miten kaupunki on saatettu rakentaa uudestaan entiselleen. Uskomattomia ponnistuksia.

Gdansk on kahvilanotkujalle pieni unelma. Pieni, koska ne ihanat kahvilat sijaitsivat kaikki kävelymatkan päässä toisistaan. Unelma, koska kahvi oli hyvää ja vahvaa, ja ne oheistuotteet herkullisia. Eräs paikallinen (tai no, kyllähän näitä saanee mistä tahansa Euroopassa) on gofry, kuuma vohveli, jonka päällä on useimmiten kermavaahtoa ja kirsikkahilloa. Parin zlotyn hintaisia voffeliherkkuja sai kojuista ja kahviloista. Rapeaa ja makeaa – ja kovin kermavaahtoista.

Sitten ne suosikkikahvilat. Heti ensimmäisenä iltana osuimme hotellin lähellä sijaitsevaan paikkaan, josta sai drinkkejä ja ruokaa – ja myös aamiaista, kuten totesimme myöhemmin. Tilasin melko vaarattomalta kuulostavan pinaatticannelonit tomaattikastikkeessa, mutta sainkin eteeni valtavan vuoallisen juustokuorrutettua pastaa. Se siitä kevyesti syömisestä – asia, jota Puolassa on ilmeisesti mahdoton harjoittaa.

Joka tapauksessa, tähän samaiseen ruokapaikkaan ja naapurissa olevaan sisarkahvilaan palasimme melkein joka päivä, parhaana kaksi. Söimme ihanaa aamiaista (kuvassa espanjalainen munakas) tuorepuristettuine mehuineen, illalla taas maistelimme olutta ja irish cocoa. Hintataso oli paljon kohtuullisempi kuin joenrannan sieluttomissa turistipaikoissa, ja eteen lätkäistiin oletuksena puolankielinen ruokalista, mikä kertonee paikallisuudesta. Vinkiksi Gdanskiin aikoville: nämä kaksoskahvilat löytyvät osoitteesta Piwna 14/15. Toisen nimi oli pitkä ja hankala eikä jäänyt siksi mieleen, mutta toinen on Pikawa, joka paikallisella kielellä tarkoittaa piitä ja kahvia – sekä juomaa.

Toiseksi mukavin kaffila-ravintola oli Tekstylia, josta sai aamiaista, ruokaa, drinkkejä ja kahvia. Samantyylinen paikka kuin Pikawa, mutta ei-ihan-niin-tunnelmallinen. Osoite on Szeroka 101/102.

Kolmas oiva paikka notkuntaan löytyi melkein Pikawan vierestä. Retroon päädyimme eräänä iltana jälkiruualle ja lasilliselle. Paksu amarettokaakao ja seuralaisen taivaallinen rusinainen porkkanakakku tekivät enemmän kuin tehtävänsä aterian painikkeina.

Ja sitten koko reissun suurin ruokayllättäjä, jonka sain vinkkauksena etukäteen. Intialainen ravintola Masala sijaitsi sieluttoman ostoskeskuksen alakerrassa, mutta voi pojat, mitä ruokaa! Ne soosit! Olen suhtautunut erään ruokamyrkytysreissun jälkeen hiukan nihkeästi intialaiseen ruokaan, mutta nyt olen valmis antamaan kyseiselle keittiölle uuden mahdollisuuden.

Valokuvaajani oli lomalla, joten vaikka tämä voisi olla herkullisen värikäs kuvapostaus, joudutte nyt tyytymään pariin kännykkäkameranäpsäykseen.