Raaka totuus, osa 2
Mietin jo, miten saisin aloitettua tämän merkinnän ilman mainintaa uudesta vuodesta tai lupauksista. No, en sitten edes yritä. Tein itselleni yhden ruokalupauksen: opin käsittelemään ja laittamaan kalaa.
Aloitin tänään aika helposta päästä. Söin joitakin kuukausia sitten ravintolassa mahtavaa lohitartaria. Nyt vihdoin juoksulenkin endorfiinipöhnän sokaisema päätin kokeilla sitä, koska teki mieli jotain raikasta, proteiinipitoista ja no, terveellistä. Tässä googlaamisen tuloksena syntetisoimani lohitartarin ohje. Salaattiin laitoin omia suosikkejani, avocado vieläpä sopii mainiosti yhteen lohen kanssa. Kalan voi halutessaan graavata, mutta silloin aikaa lohen valmistumiseen tarvitaan ainakin päivä. Ja muistakaapa kalatiskillä tarkistaa, että lohi on varmasti tuoretta!
Lohitartar salaattipedillä
Ainekset:
Lohitartar
250-300 g tuoretta lohifilettä
puolikas punasipuli
puolikas puntti tilliä
1 tl sitruunamehua
mustapippuria
suolaa
Salaattipeti
ruukullinen salaattia
puolikas paprika
puolikas kurkku
puolikas avocado
pieni päärynä
kourallinen auringonkukansiemeniä
mustapippuria
suolaa
balsamicoa
oliiviöljyä
Valmistus:
1. Poista lohifileestä nahka ja kuutioi file paloiksi.
2. Silppua sipuli ja hienonna tilli. Sekoita lohen joukkoon. Lisää sitruunamehu ja ripaus suolaa sekä mustapippuria.
3. Koko salaattipeti. Kuutioi kurkku, paprika, avocado ja päärynä. Paprikan voi halutessaan käyttää nopeasti pannulla. Paahda auringonkukansiemenet.
4. Mausta salaatti oliiviöljyllä ja balsamicolla ja lado lohitartar salaattipedille. Ripottele päälle paahdettuja auringonkukansiemeniä.
Tämän pitäisi sitä paitsi kelvata ankarimmillekin terveyspuristeille: paljon hyviä rasvoja!