Tee se itse -lahjapaperit feat. homeinen bataatti
Jääkaapinsiivous ja lahjojen paketointi osui samalla illalle. Mutristin kulmiani homeiselle bataatille. Kurjaa heittää ruokaa pois! Paria päivää aiemmin olin kaupassa mutristellut lahjapapereille. Karnevaalitonttuja, kultaa, hopeaa – ei mitään hillittyä eleganssia tai graafisia muotoja! Paperit jäivät kauppaan, mutta bataatti otettiin ulos vihanneslaatikosta ja se sai vielä yhden mahdollisuuden.
Muistattehan te kaikki perunaleimasimet? Kun ekaluokan ope käski tuomaan ison perunan kouluun ja sitten tuhdattiin kieli poskessa juuresveisten kanssa. Kolmiot ja neliöt olivat silloin seitsenvuotiaalle sopivia muotoja, mutta tällä kertaa veistelin bataattiini sydämiä ja tähtiä. Idea ei ole järin originelli, jo vuosia sitten näppärä kämppikseni painoi lahjapaperia voimapaperille. Seurasin esimerkkiä jonakin toisenakin vuonna, kunnes kyllästyin. Nyt herätin idean uudestaan henkiin ja käytin voimapaperin sijaan valkoista kopiopaperia. A3-kokoista paperia suurempaa ei nyt sattunut olemaan – mutta onneksi ei ollut isoja pakettejakaan.
Valkoisen leimatun paperin ympärille kietaisin valkoista paperinauhaa. Yhdistelmä lienee jonkun mielestä tylsä, mutta omaa esteettistä silmääni se hivelee. Niin herkkää!