Koukussa keramiikkaan
Tänä syksynä aloitin uuden harrastuksen ja se on harvinaista herkkua se. En oikein ymmärrä ihmisiä, joilla ei ole harrastuksia. Minulla niitä tuntuu olevan melkein liikaakin. Innostun niin helposti uusista jutuista, ja kyllästyn harvoin, jos harrastukset osoittautuvat kivoiksi. Ja aika usein niin käy.
Aikaisemmin harrastusten määrä on pysynyt suht hyvin kurissa, sillä en ole antanut itselleni lupaa muihin kuin liikunnallisiin harrastuksiin. Enkä oikeastaan voi sietää muita liikuntamuotoja kuin tanssia ja joogaa, joten sikäli lajien määrä on rajautunut sopivan pieneksi.
Ai miksi pelkkää liikuntaa? No, kun istuu kaikki päivät pitkät koneella, niin edes illalla olisi kiva olla liikkeessä.
Olen myös yrittänyt takoa päähäni, että kotona voi ihan yhtä hyvin harrastaa maalausta, piirtämistä ja valokuvausta, eihän sitä varten tarvitse mihinkään kalliille kurssille ilmoittautua.
Voi, miten väärässä olinkaan.
Olen nyt parin kuukauden ajan käynyt kerran viikossa Nuorisoasiainkeskuksen järjestämässä keramiikkakerhossa ja olen aivan haltioitunut. Hektisen työpäivän jälkeen on vähintään yhtä terapeuttista työntää kädet saveen kuin ojennella nilkkojaan balettitunnilla.
Ihan kuin olisi taas koulussa kuvistunnilla, mutta ilman suorituspaineita, turhauttavia tehtävänantoja ja tiukkaa arviointia. Kerhossa saa tehdä ihan mitä haluaa ja apuna on kaksi taitavaa ohjaajaa. Minimaalisella materiaalimaksulla saa värkkäillä koko syksyn ajan, niin paljon kuin sielu sietää.
En todellakaan tiennyt, että tällaisia kerhoja järjestetään aikuisillekin. Kiitos vinkkauksesta Barbamama!
Onpa ollut ihanan virkistävää opetella jotain aivan uutta. Saven kanssa tällainen täydellisyyden tavoittelijakin joutuu nöyrtymään – lopputulos on aina jotain ihan muuta kuin oli ajatellut.
Lähdin liikkeelle tällaisista simppeleistä kuusikulmaisista lasinalusista, jotka toimivat myös kynttilän- ja pannunalusena. Idea on pöllitty suoraan Kaakelitehtaan laatoista, mutta toteutus on alusta asti omasta takaa. Tulipahan muisteltua matematiikkaakin, kun viivottimella yritin luonnostella näitä paperille.
Saven kanssa puuhailu on opettanut myös kärsivällisyyttä. Menee monta viikkoa ennen kuin tulee valmista, sillä saven pitää kuivua välillä ja käydä vähintään kaksi kertaa uunissa, jos haluaa pintaan lasitteen.
Sain huijattua itseni kerhoon, kun ajattelin, että kyllä nyt yhden syksyn ajan voi jättää tanssimisen vähemmälle. No eihän tässä muutamassa kuukaudessa ole ehtinyt päästä edes kunnolla vauhtiin. Minulla on ainakin tuhat ideaa toteuttamatta, joten aion ehdottomasti jatkaa keväällä.
Sitä paitsi nyt pitää ottaa ilo irti vielä kun voi. Kerhoon ei pääse enää yli 29-vuotiaana.
No, ehtiihän sitä tanssia vähän vanhempanakin.
