Mutterirannekoru

Mutterirannekoru1.JPG

Hullaannuin viime syksynä itse tehdyistä koruista. Taioin vanhasta nahkatakista vaikka mitä kaulakoruja ja korvakoruja. Uusia ideoita tuli kokoajan, mutta jostain syystä kaiken neulomishullutuksen keskellä ne jäi toteuttamatta. Ihanassa askartelukerhossammekin maalit ja liimat vaihtuivat pikkuhiljaa lankakeriin ja puikkoihin. Tosin viime aikoina nekin ovat jääneet pois ja olemme joutuneet harkitsemaan askartelukerhon uudelleennimeämistä ruokakerhoksi. Minkäs sille mahtaa, jos kaikki askartelukerholaiset sattuvat olemaan suuria herkkusuita.

Onneksi Vihervaaran Annan kanssa saimme viikonloppuna pidettyä korupajan ja pääsin vihdoin toteuttamaan niitä pitkään Pinterestissä ihailemiani koruideoita. Yksi niistä oli tämä huikean hieno mutterirannekoru, joka oli myös yllättävän helppo tehdä. Sinellistä ostamamme maalattu nahkanyöri oli tarkoitukseen juuri sopivan paksua ja jämäkkää, ja se piti mutterit hyvin paikoillaan. Mutterien pujottelu letin sekaan kuulosti aluksi sekavalta, mutta logiikan ymmärsi kokeilemalla.

Rannekorun haastavin osuus oli tuon neljännessä vaihekuvassa näkyvän puristettavan kiinnitysosan (mikä ikinä onkaan nimeltään) kiinnittäminen. Nahkanyörejä kun ei millään meinannut saada mahtumaan osan sisälle ja siinä säheltäessä lettikin meinasi lähteä purkautumaan. Nahkanyöri kannattaakin solmia molemmista päistä, niin kuin Anna fiksuna teki omassa korussaan. Puristettavia kiinnitysosia luulisi saavan myös isompina.

Mutterirannekoru2.jpg

Tarvitset:

  • metrin verran nahkanyöriä
  • noin 20 kuusiomutteria (itse käytin neljämillisiä)
  • 2 puristettavaa korun kiinnitysosa (katso kuvasta)
  • 2 pientä korurengasta
  • korulukko
  • korupihdit
  • teippiä

Mutterirannekoru3.jpg

Leikkaa noin metrin mittainen nahkanyöri kolmeen osaan ja teippaa nyörin päät pöytään kiinni. Letitä nyöriä parin senttimetrin matkalta. Pujota sitten muttereita vuorotellen letin molemmille puolille.

Jatka letittämistä kunnes koru yltää ranteen yli. Pujota sitten nyörin päät kiinnitysosan sisälle ja purista kiinni korupihdeillä. Jos kaikki nyörit eivät mahdu kiinnitysosaan, koita venyttää osaa suuremmaksi korupihdeillä. Tee toiselle päälle samoin.

Kiinnitä sitten korurenkaat ja korulukko rannekoruun. Jos koru tuntuu liian tiukalta, lisää renkaita.

Mutterirannekoru4.JPG

Sen lisäksi, että mutterirannekoru oli helppo ja nopea tehdä, korusta tuli kaiken kukkuraksi varsin edullinen. Rautakaupan mutterit olivat suorastaan ilmaisia ja yhdelle korulle kertyi hintaa vain pari euroa. Näitä täytyy ehdottomasti tehdä pian lisää! Suosittelen kaikkia innokkaita kokeilemaan, vaikka ei olisi aiemmin koruja harrastanutkaan. Tämä oli myös minun ensimmäinen rannekoruni.

Mutterirannekoru5.jpgIhanaa viikkoa kaikille!

Kommentit (4)
  1. Tuuli - Looking for Clementines
    10.3.2014, 20:03

    Hurjan hauska koru! Ja miten suloinen pilkkumekko taustalla… 🙂

    1. Eikös olekin! Annan ihana mekko sointui täydellisesti korun väreihin 🙂

  2. Kukas nyt on tehobloggari?:D

    Ihanaa viikkoa ja palataan taas DIY-juttujen merkeissä.;) Ja mojitojen.

    1. Haha! Tämän parissa se eilinen työpäivä vierähtikin 😀 Ihanaa viikkoa sulle myös <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *