Kun arki alkaa tuntua liian harmaalta, ensimmäinen reaktioni yleensä on nyt äkkiä lentoliput jonnekin kauas täältä! Viikonloppuna tajusin, että aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Riittää, että ostaa bussilipun Tampereelle.

Joka kerta, kun satun eksymään visiitille yhteen niistä Suomen kivoista kesäkaupungeista, tunnen itseni jotenkin jymäytetyksi. Niin kuin nyt, vaikkapa viime viikonloppuna pohdin, miksei kukaan ole kertonut minulle, että Tampere on tosi kiva kaupunki? Toki minulla on ollut joku aavistus siitä, mutta että ihan näin kiva ja vielä räntäsateessa, ehei!

Tältä istumalta voin siis lämpimästi suositella spontaania kotimaanmatkailua ja eritoten niiden kesällä olis kiva -juttujen tekemistä myös talvella. Päiväkävely Pispalanharjulla ei ehkä ole kaikista miellyttävin tuulessa ja räntäsateessa, mutta siitä huolimatta se voi olla parasta, mitä olet pitkään aikaan tehnyt.

Joku varmaan jo ihmettelee, että mikä kumma siinä Tampereessa nyt niiiin hienoa sitten on. 

No ensinnäkin se, että siellä on tämä korkea värikkäiden puutalojen kansoittama harju, joka sijaitsee kahden järven välissä.

Harjun päällä kulkevan kadun toiselta puolelta näkee harjun toiselle puolelle, toiselta toiselle. Harjun yli kulkee järkyttävän pitkät portaat, joita urheiluvimmaiset tamperelaiset kipittävät edestakaisin. Pelkkä touhun sivusta seuraaminen saa huonokuntoisen hengästymään.

Keskeltä puutaloidylliä löytyy myös Suomen vanhin yleinen sauna. Tunnelmalliselta sisäpihalta nousee höyry, kun löylyn lyömät ukot vilvoittelevat jäseniään.

Saunan erityisyys käy ilmi jo sisälle mentäessä: pääsymaksu pitää ujuttaa polvenkorkuisesta pikkuluukusta ojentuvaan käteen.

Tunnelma saunassa on niin ainutlaatuinen kuin yli satavuotiaalta saunalta voi vain odottaa. Lauteilla istuessa ei voisi olla onnellisempi siitä, että jotain näin hienoa on pystytty säilyttämään vuosikausien ajan.

Parasta on, että löylyjen jälkeen voi harppoa pihan poikki kahvilaan, jonka sympaattinen mummolasisustus ja olutvalikoima hurmaisi kenet tahansa.

Kaiken lisäksi tamperelaiset ovat ymmärtäneet jotain perin olennaista ihmisten perustarpeista: vohvelit. Tampereella on kahviloita, joista saa vohveleita ja sitten on kahviloita, joista ei juuri muuta saakkaan kuin vohveleita, eli vohvelikahviloita.

Sympaattinen Ojakadun Vohvelikahvila hurmasi minut täysin. Erilaisia makuvariaatioita oli loputtomasti. Pitkän pohdinnan jälkeen vatsaani päätyi tomaatti-vuohenjuustotäytteinen ja sitruunarahka-granaattiomenatäytteinen vohveli. Namskis!

Ja eikä pelkästään ne vohvelit, vaan ne munkit! Olen elämässäni syönyt aika monta hyvää munkkia ja monta todella hyvää. Kuitenkin vasta Pyynikin näkötornissa ymmärsin, miltä munkin oikeasti pitää maistua.

Pahoittelut tästä kaikesta hehkutuksen määrästä. Menkää ja kokeilkaa itse!