Rohtumia

Iltaa kohti lämpö nousee ikään kuin varpailleen. Luulen jo hetken, että korvissa humisee, muttei sittenkään. Räkä se siellä vain on saanut kaiken päässä menemään hieman vinksalleen. Ääneni on jonkun toisen, tuntemattoman. Sellaisiakin lihaksia kolottaa, joita en tiennyt kehostani löytyvän. Niistän ja tunnen hetken jomotusta nenän pielissä. Rohtumat ovat alkaneet muodostua. Levitän tarmokkaasti voipuunrasvaa päälle ja toivon afrikkalaisen aavikkokasvin leikkivän hyvää haltiatarkummia nenälleni. Jossain tikittää kello. Paitsi ettei se ole kello, vaan keittiön hana, joka on jäänyt hieman auki ja pisaroi likaiseen nakkikeittokattilaan. Hölmöys keikkuu raskaana ylläni, kun istun siemailemaan oikein valmistettua teekupillistani.

Viime viikolla olin vapaa ja huoleton irtipäästäjä, vailla huolta huomisesta. Nyt se kostautuu ja pyyhin välillä nenästä tippuvia pisaroita työpöydältä samalla kun kirjoitan ylös muistiinpanoja. On osaamistavoitteita ja osatehtäviä. Pyörittelen kynää paperilla ja annan etäluennon kontata oikeaan korvaani. Tuntia myöhemmin minulla on viisin aukeamaa muistiinpanoja ja yllättävän tyyni olo. Ehkä se on sittenkin väsymys, en voi olla varma. Menen suihkuun toivomaan, että etkoileva kevätflunssa valuisi shampoon mukana viemäriin.

Tungen runebergin kohti kitalakea ja mietin, että voisi sen maanantain huonomminkin viettää.