S&M (ja viimeinen L)
Nämä ovat olleet rankkoja aikoja, sanokaa minun sanoneen. Olen selvinnyt koettelemuksista, jotka ovat järisyttäneet pientä kivijalkakauppaihmistä perijuuria myöten. Olen tehnyt retken automarkettiin, tuohon kauhun tuntemuksia herättävään keskiluokkaiseen labyrinttiin! Kaikkien ennakko-odotusteni vastaisesti palasin retkeltä lähes vahingoittumattomana ja jokseenkin merkittävän saaliin kanssa.
Alussa oli… jäinen parkkipaikka. Eikä suota, kuokkaa, Jussia saati hiekoitussoraa pahemmin näkynyt. Katselin Prismaa parkkipaikan toiselta laidalta. Eipä se erityisen julmalta tai viimeiset nuoruuden rippeet riisuvalta näytä, vaikka onkin kuulemma sukupolveni perheenperustamista miettiville keski-ikäistymisen viimeinen sinetti. Lähden askeltamaan ovea kohti tarmolla ja lennän takamukselleni jo muutaman askeleen jälkeen. Nousen tyynenä rennon naurahduksen saattelemana. Vilkuilen sivusilmällä näkikö kukaan ja tunnen itseni suomalaisuus-kliseeksi. Miksi ketään kiinnostaisi ilmalentoni niin kauan kun mukana ei ole jääkiekkoa? Mulkaisen Hakametsän jäähallin suuntaan ja pohdin oliko se sittenkin veivi eikä lento. Aivan kuin sillä mitään väliä olisi. Kymmentä metriä myöhemmin pyllähdän uudelleen. Tällä kertaa ei enää naurata ja manaan itseni sellaisilla ärräpäillä ylös tantereesta, että ohi kulkeva vanhempi pariskunta hieman säikähtää. Hyvin alkoi tämäkin retki.
Sisällä valtavassa hallissa olo tuntuu eksyneeltä. Rakennuskompleksi on vähän kuin Louvre, iso ja sekava, mutta ilman taideaarteita. Paikan maaginen tenho alkaa välittömästi vaikuttaa. Todelliset tarpeeni hämärtyvät ja alan himoita kaikkea kivaa. Paistopisteellä lähtee lapasesta ja päätän ostaa naurettavan kalliin kauraleivän. Porvarileipä korissani yritän saada kiinni mentaalisen kauppalistani kulmasta. Porkkanoita, paprikaa, perunaa ja jotain josta saa valkuaisaineita. Luomupurjo lurauttaa ilmoille kutsuhuudon osaksi soppaa ja otan senkin korin pohjalle hiljalleen kasvavaan joukkioon.
Koottuani mukaani kasan ruokaa muistan, että tulin oikeastaan noutamaan syntymäpäivälahjaa 11-vuotiaalle. Suunnistan kohti kirjoja, mutta matkalla eksyn reitiltä kuin Odysseus konsanaan ja löydän itseni infernaalisen tarjoussukkahoususammion ääreltä. ”3 paria 80 dennierisiä kympillä”, vikittelee kyltiksi naamioitunut tarjousseireeni. Katson kasaa, joka koostuu S- ja M-koon paketeista. Hyötykäytän elämästäni viisi minuuttia sukkahousuröykkiössä uimiseen sukeltaakseni viimeisessä peränurkassa lymyilleen arteen, viimeisen paketin L-kokoa. Asetan löytöni koriin hellästi ja lähden kohti uusia seikkailuja.
Ensimmäisen kirjahyllyn kohdalla huomaan, että käsitykseni paikallisen kirjaosaston laajuudesta on rankasti vähätelty, sillä kirjoja on hyllyittäin. Peruutan suosiolla lautapelien puolelle ja mietin otsa kurtussa, mitä miesolettettujen roolilarppia vetävälle pikkupojalle voi ostaa. Muuttuvan labyrintin, Chocon ja Pokemon-huojuvantornin hylättyäni tartun Carcassonneen kuin viimeiseen oljenkorteen. Jos se puhuttelee sisäistä nörttiäni, niin eiköhän se puhuttele myös alakouluikäistä poikaa. Omahyväisyyden saattelemana käyn kassalle viherkasvien kautta. Palmuvehka yrittää lyöttäytyä seuraan, mutta suostuttelen sen jäämään. Pakkasilma ja paikallisliikenne tunnetusti eivät lisää viherkasvien hyvinvointia.
Kassajono on pitkä ja hidas ja kassalle päästyäni lentävät puukot. Vanhempi herrasmies pahoittelee ilmalennon tehneen tuliterän 30 senttisen keittiöveitsensä riehakasta käytöstä. Prisma on raju paikka. Olen kuitenkin onnellinen että lentäneet veitset olivat vielä tukevasti paketeissaan. Pakkaan ostokseni tyynesti ja poistun paikalta välttäen täpärästi kompastumasta roskiksen takaa konttaavaan tarhaikäiseen tyttöoletettuun, jolle tämän isä koittaa kovasti perustella, ettei tee pahaa kalakeittoa, vaan ihan oikeasti hyvää. ”YÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖK”, kaikuu takanani vielä pitkään matkalla oville.
Bussissa hivelen halpuutettua ruokakassiani ja tunnen oloni hieman voittajaksi. Ikkunasta ulos katsoessa ohi lipuu Patrik Laineen jättikokoinen ajokorttijäljennös ja turhan monta ratikkatyömaata. Onneksi on lähikauppa, niin ei tarvitse olla näin raju joka kauppareissulla.
