Arjen pikku triangelit
Terveiset täältä pulujen kaupungista, josta kirjoittelen kirjeitä tyhjyyteen. Heräsin liian myöhään, toisen kerran. Ensimmäinen herääminen sisälsi puoli lasia vettä ja ”vielä viisitoista minuuttia”. Voimatorkkujen jälkeen uni ei lähtenyt kasvoilta vaikka kuinka syväpuhdistavalla jynssäsi. Sinne se jäi, nurkkiin pyörimään, kuin liian pieneksi jäänyt lempivaate. Annoin kahvin kutitella vireystilaani ennen hallittuja juoksuaskelia kohti paikallisliikennettä.
Linja-autossa opin, kuinka ruma ääni lähtee kun kaksonen muksaisee toista leluautolla korvaan. Ujelluksen tavoitellessa korkeampia oktaaveja en ollut enää laisinkaan varma kumpaa säälin enemmän: tyttöä räkä poskella vai omia korviani. Vältin syvällisemmät pohdinnat bussia vaihtamalla.
Töissä koin niin tekemisen miellekyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta, mutta silti ajatukseni eksyivät haaveilemaan jostain suuremmasta. Jostain joka on enemmän. En osaa sanallistaa halujani tai sitä minne ne suuntautuvat, joten haen kaupasta teollisuuslaitoksessa ruoaksi prosessoitua orgaanista materiaa. Kaupassa katseeni hamuaa myös hedelmätiskille. Appelsiiniaika on yksi lempivuodenajoistani, mutta se alkaa olla pian lopuillaan ja kaupan hyllyssä on jäljellä enää itseensä kääriytyneitä surullisia yksilöitä, joiden sisus on laimea ja vetinen. Ostan silti pussillisen, sillä jonkun niihin on uskottava.
Einesten matkatessa mahalaukkuni lämpöön minulla on aikaa syleillä kahvikuppia ja miettiä toisiinsaliittymättömyyksiä. Keitä olivat kaikki ne lapset joita en enää muista nimeltä päiväkodin ryhmäkuvasta? Koskahan matkakortista loppuu saldo? Teinkö virheen ostaessani kesäkengät jo nyt? Miksei lähikaupassa ollut kauraleipää? Onko 27-vuotiaana liian myöhässä asuntosäästäjäksi?
Tunnit valuvat ja kuluvat. Tulee kotiinlähdön aika, kaupassa käynnin aika, ”kiitos mutta katselen vain” aika. Palaan kotiin kanakeittoainesten ja kasvoöljyn kanssa. Täällä minä nyt sitten olen, hiusten pesua vailla ja kohta unten mailla. Kuljen naurettavan samoja arjen ympyröitä, kolmiota ja mitälie geometrisia kuvioita. Jos elämä olisi musiikkileikkikoulua, niin sitten varmaan triangeleita. En tiedä onko se vain vuoden aika vai olenko ihan oikeasti kyllästynyt.
