Odotan joka aamu, että lauma sinisiä lintuja tulisi herättämään minut lirkutellen. En kuitenkaan ole amerikkalaisen viihdejätin prinsessa, vaan ihan tavallista torpparisukua akateemisella tutkinnolla ylevöitettynä. Herään puhelimen narisevaan herätysääneen. Sullon suodattimeen kohtuuhintaista saksalaisen markettiketjun tummaa paahtoa ja lorotan vettä päälle jäykästi, kuten piikatytölle sopii. Kylpyhuoneen peilin edessä sivelen kasvoilleni taika-aineita huijatakseni taas yhden päivän verran olevani […]

Naistenpäivänä olen iloinen ja kiitollinen niin monesta seikasta, joiden puolesta esiäitimme ovat taistelleet. Vaikka olenkin aikamoinen hapannaama ja elämä tuntuu välillä pelkältä sarjalta kyseenalaisesti päättyviä puujalkavitsejä, niin olen mieluummin raskasmielinen kitisijä, jolla on oikeuksia, kuin raskasmielinen kitisijä ilman oikeuksia. Lisäksi kevät on suvainnut osoittaa merkkejä saapumisestaan, mikä on hyvin iloinen asia. Päivä on ollut ristiriitainen. […]

Olen hengitellyt aamupäivän pölyä, siirrellyt irtoesineitä paikasta toiseen ja koonnut kaikki puolipitoiset vaatteet röykkiöksi tuolille. Ne muodostavat oikein sievän kasan. Alla vankkaa puuta, päällä kerroksittain tekokuidun, silkin ja villan muodostelmia. Käyn mielessäni läpi vaatteiden alkuperät, kuin synninpäästöä hakien. Uff, ale, uff, ale, uff, ale, uff…. Litania kuulostaa lastenlorulta. Työnnän tuolin röykkiöineen hieman sivummalle ja siirrän nurkassa […]

Suuri muutos sitten tapahtui. Vähän pelätty, mutta silti odotettu. Mutinaa ja huokailua tämä on jo herättänyt muuallakin Lilyn blogosfäärissä. Olin itsekin alkuun hieman tuohtunut, mutta päädyin lopulta nauramaan omille ”kyllä ennen kaikki oli paremmin” -puhinoilleni. Muutos ja jatkuva kehittyminen ovat elinehtoja niin biologisessa kuin digitaalisessakin mielessä. Tai aina voi jatkaa samalla tavalla tekemistä siihen maailman […]

En tiedä kumpi on kuluttanut kumpaa enemmän: minä bussin penkkejä vai bussinpenkit minua. Istun kuolemanvaaran uhalla (istuminen on hurjan vaarallista, tiedättehän?) ison osan päivästäni ja ison osan istumisesta suoritan perse tunnollisesti joukkoliikennevälineen järkkykuositetuilla penkeillä. Linja-auto on arkeni soma välitila, epähuone jossa voi luvan kanssa olla hieman levoton. Olen yrittänyt käyttää noita hetkiä hyödykseni ja optimoinut ajankäyttöäni […]

Aamu on teräksen harmaa ja raapii poskia kylmillä kynsillään. Kuoriudun kuin banaani viltin sisältä ollakseni olemassa maailmassa jossa en osaa lentää. Unenrippeiden valuessa kahvin kanssa kurkusta alas unohdan myös minkä valtakunnan valtiatar olen ja minne se ryöstösaalis tulikaan haudattua. Olen pelkkä tavanomainen minä. Nainen tyhjyydestä, matkalla keskinkertaisuuksiin. Annan itselleni luvan uppoutua kirjan kanssa sohvalle. Mika […]

Aurinko porautuu verkkokalvoilta jonnekin syvemmälle. En väistä katseellani pakkasen kirkastamaa maisemaa, vaan annan sen syöpyä tappisoluihin koko painollaan. Ihmiset kiihdyttävät askeliaan, sillä -16 astetta polttelee paatuneimmankin sohvaperunan pakaroihin reippautta. Minä en ole reipas, olen hyytynyt niille sijoilleni. Tajuntani rajamailla tanssahtelee kaino toive oikean linja-auton hevosvoimien laukasta luokseni. Sen sijaan ohitseni tupruttelee toisten työmatkalaisten ajokkeja. Bussin […]

Helmikuu on vähäpätöinen kuukausi. Se livahtaa sormien välistä menneisyydeksi ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Ja vaikka hokisi kissaa koko kuun ajan, ei se estä sitä väistämätöntä tosiasiaa että helmikuu on ohi jo ennen kuin ehtii kunnolla alkaa. Vähän kuin tämä talvi. Niin paljon palelua, niin vähän pakkasen sievästi puremia poskia, jotka hehkuvat lämpimän kaakaomukin yllä […]

Epämääräinen olo seuraa mukana kaikkialle. En ole edes varma, olenko todella vai onko arkeni absurdia keskisyvää REM-unta. Kätenikin näyttävät oudoilta, jonkun toisen kourilta kiinnitettynä kehooni. Livun päivien läpi sumussa, jota silmätipat ja kahvi hetkellisesti terävöittävät. Palaan kuitenkin aina usvan syövereihin, josta käsin hapuillen teen töitä ja opiskelen ylimalkaisesti. Hämmästelen lopputulosten siedettävyyttä. Toisinaan järkytyn niiden nappiin […]

Istun liian täysissä busseissa aamuin ja illoin. Ihmiset varisuttelevat talven jälkeistä väsymystään, kuin pieniä kiteitä. Vanhempiensa vierillä istuvat lapset ovat suorastaan maanisessa tilassa, eikä vielä ole edes huhtikuu. Bussin tunkkainen ilma pakkautuu äärimmilleen kysymyksistä, jotka koskevat Muumilaakson aikavyöhykettä ja Pisan kaltevan tornin korkeutta. Tunnen lähestyvän kevään tuoman pienen energian lisääntymisen silmäluomissani, joiden ei tarvitse enää […]