Lyttääjät

”Pim! Vedin herneen nenään, koska et ole täydellinen!”

Yksi tämän ajan omituisimmista ilmiöistä ovat lyttääjät, siis nämä ihmiset joiden mielestä yrittäminen ja omalta mukavuusalueelta vähitellen kohti tavoitteita hivuttautuminen eivät ole ollenkaan suotuisaa toimintaa. Heti pitäisi olla tavoitteessa, oli se sitten veganismi, maraton, nollapäästöinen elämäntapa tai ratamoottoripyöräilyn Suomen mestaruus. Samalla lyttäämisen ja toisen yritteliään toiminnan negatiivinen kritisointi on myös hyvin vanha ilmiö, joka on vain löytänyt kommenttibokseista ja sosiaalisesta mediasta itselleen uuden kodin.

Tätä kirjoitusta innoitti Sarandan Paholainen pukeutuu kaikkeen?  -blogipostauksen kommenttiboksi, jossa oltiin heti viemässä hirteen tai ainakin häpeäpaaluun tomaateilla viskeltäväksi blogaajaa, joka ei heti ole täydellinen ekomessias. Saranda selkeästi tiedostaa massavaateteollisuuden ongelmakohdat ja puutteet omissa kulutustottumuksissaan, mutta se ei lyttääjille riitä. Ketjuvaateliikkeen asiakas on automaattisesti saatanasta seuraava. Oman tiedostavuutensa ja ketjuliikeostoksensa samassa postauksessa myöntävä saa odotella tervaa ja höyheniä tulevaksi, sillä tiedostavat ihmiset eivät saisi tehdä yhtään virhettä. Matkassa kohti kestävämpää elämäntapaa ei saisi olla yhtään askelta, vaan sinne pitäisi päästä yhdellä reippaalla tasaloikalla.

Tähän ”heti pitäisi olla valmista!”-ajatteluun törmää kaikkialla. Rapakunnossa olijat eivät saisi pilata kuntosalien timmien kroppien kavalkadia juoksumatolla pieruverkkareissaan hyllyen. Autokoulun ajokokeessa pitäisi onnistua ensimmäisellä yrittämällä tai on ikuisesti rattijuoppoja pahempi uhka liikenteelle. Kaksi jätesäkillistä kirpparille lajiteltua omaisuutta ei riitä, vaan paidatkin pitäisi konmari-ideologian mukaisesti viikata pystyyn. Oli kyseessä sitten käsillä seisonta, raakaleivonta tai puuceen tyhjennys pitäisi jo ensimmäisen suorituksen mennä nappiin ja mieluiten ilman ohjeita. Muuten tosielämän tai digitaalimaailman amatöörikriitikot saapuvat haaskalle raakkumaan.

Tämä on erittäin epähedelmällinen asenne. Yle Areenassa katsottavissa olevassa Suomi on suomalainen -dokumenttiohjelmassa kuultua lausetta lainatakseni: ”Aina ei voi onnistua, mutta aina voi epäonnistua.” Itsekritiikki, myötähäpeä ja luterilainen tosikkomainen puurtaminen saavat välillä aikaan täysin tarpeetonta jurputtamista, joka ei motivoi ketään yrittämään paremmin, mutta saa kyllä monet luovuttamaan kokonaan, pieleen menee kuitenkin.

Askel askeleelta etenevän elämäntapamuutoksen, kuntoprojektin tai ihan minkä vain uuden opettelun aggressiivinen lyttääminen alkutekijöihinsä on vahingollista. Kun ainoastaan täydellisyys kelpaa, monet jättävät tyrmäyksen ja haukkujen pelossa kokonaan yrittämättä ja tekemättä. Miksi lajitella biojätteitä erilleen jos ekompi kaverisi arvostelee päälle lihaa sisältävän ruokavaliosi? Miksi aloittaa kuntoilu, jos joku salimarkot ja -pirkot hihittelevät hengästyneisyydellesi? Miksi aloittaa musiikkiblogia, kun joku hyvin kauan muusikin parissa viihtynyt tulee kuitenkin mollaamaan liian kepeitä ja fanimaisia mielipiteitäsi?

”Tärkeintä ei ole perille pääsy, vaan matka”, on paljon käytetty sanonta ja motivaatiolause. Monet projektit, matkat ja elämäntapamuutokset alkavat yhtenä, mutta suuntaa mutkittelee ja ajatus rönsyilee matkalla. Tätä rönsyilyä pitäisi pikemminkin tukea ja uusia ajatuksia lannoittaa sen sijaan että tulee toisen tontille napsauttamaan koko innokkuuden oksasaksilla tantereeseen. Ei se ole keneltäkään pois jos joku toinen innostuu ja onnistuu, vaikka sitten hitaasti hivuttaen ja askel askeleelta. 

Kuva StockSnap.io, kuvaaja Amy Humphries CC0-lisenssi

 

***

Kirjoittaja on toipuva ääripessimisti, joka harjoittelee optimismia hampaat irvessä.