Oikeastaan kaikki on hyvin

Tällä viikolla olen pyrkinyt olemaan huoleton. Olen väistellyt luontaista synkkyyttääni siinä määrin akrobaattisesti, että Neon takakeno Matrix-elokuvassa näyttää eläkeläisjumpalta. Elämä on ehkä painavaa, muttei raskasta. Opettelen vielä kevyitä askelia ja pyrin olemaan enemmän parantuva vakavikko, kuin kopea kyynikko. Olen yhden naisen ihmiskoe siitä, josko huolettomuus tekisi edes hieman onnellisemmaksi.

Maanantaina päätin ostaa kukkia, ihan vain kepeyttä harjoitellakseni. Josko olisinkin sellainen tyttö, joka ostaa kukkia kun siltä tuntuu! Työmatkan varrella sijaitsevassa S-marketissa oltiin selkeästi innostuttu Game of Thronesin jatkumisesta. Talvi oli tullut vihannesosastolle. Neilikkaparat värjöttelivät saavissaan nuupahtaneita kuppikuntina, varret painuneina. Päätin ettei se haittaa ja  pelastin nuppuisimman kimpun vähittäiskaupan fantasiatalvelta. Kotona leikin oman elämäni sisustussuunnittelijaa ja asettelin kukat hopeatarjottimelle minisitruksen ja tuikkukippojen kanssa. Miksi ihmeessä edes omistan hopeatarjottimen? Samapa tuo, hetken olin ihanan kepeä hempukka, sellainen jolla on kukkia hopeatarjottimella.

Valokuvia olen ottanut kaikesta, joka on sen arvoiselta tuntunut. Olen ostanut liian monta kirjaa ja jättänyt loaferit hankkimatta. Olen pyöräillyt kotimatkan isomman vikasuunnan kautta vain kiertääkseni Pyhäjärven rantaa Hatanpään kartanon mailla. Ilma oli upea, eikä Tammerfestin tuottama kiljunta häirinnyt puiston tyynnyttävyyttä. Päätin piknikistä määrittelemättömässä tulevaisuudessa.

Olen suihkutellut vasta istuttamiani rucolan siemeniä tunnollisesti päivittäin. Niillä on vimma elää, multaakaan ei enää näe. Sen sijaan punasikuri on päättänyt haistattaa päättäväisesti pitkät viherpeukalolleni. Diplomaattisista syistä se tuottanut edes kaksi surkeaa tainta. Fiksut ihmiset istuttavat kesäsalaattinsa toukokuussa, mutta vähätpä minä siitä. Rehut kyllä kasvavat jos ovat kasvaakseen. 

Tämän pullan yli kuulin sattumalta elämänohjeita, joita ei oltu suunnattu minulle

Olen hiljalleen rakennellut uutta käsitystä itsestäni ja ollut hävettävän epäsosiaalinen. Sen korjaan ensiviikolla. On aika palauttaa yhteydet ja lakata hokemasta olevansa introvertti, jos oikeasti on ambivertti. Mutta vielä tässä ehtii suihkutella taimia ja kutoa sukkia, mitä näitä varhaismummouden ilmenemismuotoja nyt olikaan.