Missä mun hehku on?
Yltiöpositiivisena ihmisenä ajattelin että raskausajassa on se hyvä puoli, että se toimii ihanasti luonnollisena kaunistumiskuurina. Niinhän se on ennenkin ollut, että jos on oikein hyvin nukuttu yö takana ja fressi meikki, niin sitä näyttää hehkuvansa ja silloin on ehdottomasti parhaimmillaan. Luulin että raskauden ansiosta tämän hehkun saa päälle 24/7 ja moninkertaisena entiseen verrattuna. Vielä odottelen.
Tilanne on ollut lähes alusta asti se, että kasvot ja leuka ovat täynnä jotain ihmeellisiä kovia pikku näppyjä, niitä on ihan jokapaikassa! Koko iho on yhtä röpelöä. En myöskään ymmärrä mitä ripsille on tapahtunut. Olen aina ollut ihan tyytyväinen ripsiini, ne ovat taipuisat ja riittävän pitkät ja tuuheat. Missä ne nyt on? Koitan ripsivärin kanssa oikein kaivamalla kaivaa että saisin edes pari haituvaa jotenkin näkyviin. Oletin myös että hiuksiin tulee ihana terveyttä hehkuva kiilto, mutta nyt ne ovatkin kuin palaneet kuivat korput ja putoilevat päästä. Sitten on tietenkin nesteturvotusta kasvoissa ja muualla, jokapäiväinen pahoinvointi ja pahimpana uskomattoman voimakas väsymys. Pakko sanoa että olo on kaikkea muuta kuin hehkeä.
En todellakaan halua kuulostaa siltä etten ole kiitollinen raskaudesta, sillä olen maailman kiitollisin ja onnellisin, enkä todellakaan pidä tätä tilaa itsestäänselvyytenä. Mutta kyllähän se nyt harmittaa kun luuli saavansa hehkun ja muuttuikin rupikonnaksi. Höh!
Mutta uskon nyt että tämä on vain joku tylsempi vaihe ja hehkeät päivät ovat edessäpäin. Kohta on ensimmäinen kolmannes lopuillaan ja ainakin väsymyksen ja pahoivoinnin pitäisi toiselle kolmannekselle siirryttäessä hellittää. Ehkä se hehkukin alkaa sitten silloin….? Olisi kiva kuulla miten muilla on mennyt. Toivatko hormonit parannuksia ulkonäköön vai tuliko anti-hehku?