Olen onnekas, sillä minulla on ympärilläni mahtavat tukijoukot vauvaprojektiin liittyen. Läheisimmilleni kerroin asiasta jo heti kun olin varannut ensimmäisen lääkärinkäynnin ja palaute oli pelkästään kannustavaa ja positiivista. Kaikilla ensimmäiset kysymykset liittyivät projektin hintaan ja sitten kyseltiin kuinka hyvät mahdollisuudet keinohedelmöityksellä on tulla raskaaksi ja onko se sitten varma juttu että vauva tulee. Ihan samoja kysymyksiä joita olin itsekin päälimmäisinä miettinyt. Kenelläkään ei onneksi ollut minkäännäköistä vastalausetta, joten sain lähipiiriltä tarvittavan itsevarmuuden ja luoton projektiin. Jopa vanhempani ottivat asian hyvin vastaan, en osannut yhtään ennakoida kuinka he suhtautuisivat. Ovat kuitenkin niin eri sukupolvea. Isäni jopa sanoi että olisi ehdottanut keinohedelmöitystä minulle itse, mutta ei uskaltanut kun ei ollenkaan tiennyt kuinka arka aihe on minulle. Se tuli suurena yllätyksenä ja tuntui tosi hyvälle. Olin kuvitellut vanhempieni ajatusmaailman paljon kivikautisemmaksi.
Mutta on tullut myös toisenlaista palautetta. Kun kerroin eräälle lapsuudenystävälleni asiasta ja odotin lähinnä onnitteluja ja haleja, niin reaktio olikin aivan toinen. Hän ei edes yrittänyt peitellä sitä että ajatus kuulosti oudolta, huonolta ja käsittämättömältä. Vaikka rauhassa selitin kuinka tähän on päädytty ja kuinka projektia toteutan, hän ei osannut kuin kysyä ja varmistaa että onko tämmöinen laillista. En ollut itse osannut edes kuvitella että jollakin voi tulla sellainen mieleen! Kertoo vain siitä että asia on kuitenkin vielä melko uusi ja tuntematon.
Toinen ei-niin-kiva reaktio jonka sain melko läheiseltä äitini ikäiseltä rouvalta liittyi laillisuuden sijaan etiikkaan. Taas odotin kerrottuani hurraahuutoja ja haleja, mutta rouva totesikin että ”Jos olen oikein ymmärtänyt, niin olet itsekin edes jotakuin uskossa. Ja kyllähän se niin on että se on taivaanisän tehtävä päättää miten elämä meidän jokaisen kohdalla etenee.” Tämä tuntui kieltämättä pahalle, sillä olen kyllä kristinuskossa ja tuntui epämielyttävälle kuulla viittaus että olen tekemässä jumalan vastaisen teon. Lisäksi hän totesi että jokaisella lapsella on oikeus tutustua isäänsä, muuten voi elämästä tulla aika vaikeaa. Minua harmittaa edelleen että taisin olla sen verran tyrmistynyt etten osannut edes puolustautua ja kertoa, että tässäkin tapauksessa lapset saavat kyllä selvittää isänsä henkilöllisyyden ja halutessaan tutustua häneen kunhan ovat 18-vuotiaita.
Tuo isättömyys on alusta asti ollut itselleenkin vaikea eettinen kysymys ja aluksi joutuikin toki miettimään, että onko minulla oikeus lähteä hankkimaan lasta tällä tavalla. Kuitenkin kun pohdintojen tuloksena itse hyväksyi asian ja antoi itselleen luvan äitiyteen, niin ei niihin pohdintoihin ole tullut palattua, ja oli odottamatonta että tuttu ihminen otti tehtäväkseen mainita asiasta.
Erilaisia reaktioita siis. Läheisimmät ja sukulaiset ovat olleet aivan mahtavia ja omien vanhempien lisäksi on tullut aliarvioitua tätien, setien ja enojen ajatusmaailman avaruutta. Tosi luontevasti ja tsemppaavasti ehdottomasti suurin osa asiaan kuitenkin suhtautuu. Olen myös miettinyt, että on tietoisesti kovetettava ulkokuorta ja hyväksyttävä se että keinohedelmöitykselle löytyy myös vastustajia. Tämä on kuitenkin asia, joka on osa loppuelämääni ja tulee varmasti tuntumaan moninkertaisesti pahemmalta jos (ja kun) lapsiani tulevaisuudessa arvostellaan asiasta. Omaa mieltään ei yksinkertaisesti saa pahoittaa liiaksi, ja on vain oltava varma että tämä on hyvä ja oikea tapa hankkia lapsia ja minulla on tähän täysi oikeus. Mutta onneksi ympärillä ovat ihanat avarakatseiset läheiset, ihan vain varmuuden vuoksi.
