Vauvakumpu

maha1_0.jpg

maha3.jpg

 

Nyt alkaa jo pömpöttää! Aika söpö pikku kumpu alkaa jo vihdoinkin näkyä, vaikka onkin yhä melko alhaalla. Ihan pian sen pitäisi alkaa kohota ylemmäs. Hassua kun tuntuu että on ollut raskaana jo iät ja ajat, mutta vasta nyt alkaa olla vauvamahaa, eikä pelkkää turvotusta.

Neljästoista raskausviikko on alkamassa ja kulunut viikko ei ole ollut mikään paras. Flunssa iski ja tuntui aivan jäätävältä, vaikka olen kovemmassakin kuumeessa ollut. En tiedä vaikuttaako raskaus siihen että  flunssankin kokee herkemmin, mutta kunnon manflu oli nyt päällä. Tietenkin myös jo hieman hellittänyt paha olo päätti yltyä uudestaan samaan aikaan, ja voin auliisti myöntää että olin kyllä tosi reppana kun kurkku kipeenä hirveessä hedarissa ja nenä aivan tukossa halailin vessanpönttöä. Ei todellakaan elämän tähtihetkiä tällä viikolla. No tästä voi vaan parantaa.

Äsken kävin jo ulkona ja syömässä vanhempien luona. Jos johonkin on nyt himo, niin se on äidin kotiruuat, niitä tulee mietittyä poikkeuksellisen paljon. Ja vähänkö ihanaa että äiti vaan heti tekee lasagnet, salaatit, perunamuusit ja mitä ikinä nyt sattuukin tekemään mieli. Taivaallista! Muuten ruuan kanssa onkin ollut melkein alusta asti yhtä pelleilyä ja kirjoitan siitä piakkoin oman postauksen. Äiti halusi tämän kummunkin ikuistaa tänään, onneksi on nämä mahtavat tukijoukot pitämässä huolen, olen uskomattoman onnekas. Kaikille iso kiitos kun olette niin ihanasti mukana kaikessa. 

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys