Ajatuksia koti-ikävästä ja muita kuulumisia

20141027_125521.jpg

 

Ennen lähtöä alkoi iskeä pieni paniikki siitä, että ei näe läheisiä ihmisiä noin kolmeen ja puoleen kuukauteen. Vaikka kuinka järjellä ajatellessa tiesin ettei se lopulta tule olemaan pitkä aika, niin olihan se ensimmäinen viikko aika suurta tunnemyllerrystä. Ehkä eniten tähän vaikutti tuore parisuhde, kun ei halunnut sanoa juuri sille ihmiselle heippa kolmeksi kuukaudeksi. Mutta sitten se suurempi ikävöinti loppui, vaikka tokihan sitä välillä iltaisin tulee kaikenlaista ajateltua. Ja viikothan todella menevät nopeasti. Ollaan jo marraskuun puolessa välissä. Eihän tässä loppujen lopuksi ihan kamalasti ole harjoitteluakaan jäljellä… vain viisi harjoittelupäivää jäljellä. Kaikki ovat myös olleet reissuni suhteen kannustavia ja se on auttanut paljon. 🙂

 

20141110_132422.jpg

 

Ehkä pahimmat ikävöinnit olen kokenut ollessani kipeä. Ensimmäisellä kerralla iski todella kuumeinen olo ja sitä oli ihan voimaton. Tätä kesti noin neljä päivää ja sairastaessa ehti ajatella liikaa, kun oli suurimman osan ajan yksin huoneessa. Tietysti sitä heikkona ollessaan kaipaa omaa sänkyä ja kotia. Tuttua ympäristöä ja tuttuja ihmisiä. Ja omaa aikaa ja rauhaa ylipäätään. Parin viikon jälkeen ensimmäisestä sairastumisesta sain flunssan, mikä nyt oli ehkä vähän odotettavissa, kun harjoittelussa lapset yskivät ja pärskivät päälle… ja toisinaan jopa pyyhkivät räkää pöydälleni.

Kun riittää tekemistä ja nähtävää, ei sitä lopulta ehdi liikaa kaivata kotiin. 🙂 Jätämme Swazimaalle kahden viikon kuluttua hyvästit ja suuntaamme kahdeksi viikoksi Etelä-Afrikkaan. Tarkoitus olisi viettää aikaa Durbanissa ja Cape Townissa, jonka jälkeen matkaamme Johannesburgiin, josta paluulentomme Suomeen lähtee.

20141110_132416.jpg

 

Netti on toiminut täällä viime aikoina surkeasti, joten siksi kirjoittelu on jäänyt. Blogin ollessa hiljainen, olen ehtinyt viettää viikonlopun Mosambikissakin. Suomesta käsin siis tulee vielä jonkin verran postauksia kirjoiteltua, kun täällä ei siihen ole niin hyvää mahdollisuutta ollut. Yritän edelleen Instagramia päivitellä ahkerasti. 🙂

Suhteet Oma elämä Matkat Opiskelu

Stop! In the name of love!

20140917_121340 – Kopio.jpg

 

Väkivaltainen käyttäytyminen on todella pistänyt täällä silmään. Eläimet eivät tunnu olevan lemmikkejä tai perheenjäseniä, vaan niitä on otettu siksi, että niistä on jotakin hyötyä. Eläimiä kohdellaan aika julmasti. Ja ne saavat juoksennella vapaasti. Jos naapurin koira tulee tiellä vastaan, haukkuu ja käyttäytyy aggressiivisesti, on ihan normaalia, että ihminen reagoi siihen ottamalla maasta kepin ja alkaa huitoa koiraa, joka tietysti lisää vettä myllyyn ja saa koiran entistä kiukkuisemmaksi. Aina tosin ei koiran edes tarvitse tehdä mitään… Tällaisia tilanteita jouduin intensiivikurssilla haastatteluja tehdessämme kokemaan. Olin aika järkkynyt siitä, että eläimiä jopa potkittiin ja viskottiin kivillä.

Pelkään vieläkin hieman koiria, jos ne vaikuttavat aggressiivisilta tai pomppivat holtittomasti. Tämä pelko juontaa juurensa siihen, että ollessani 5-6.vuotias, hyökkäsi kimppuuni mielenvikainen koira. Pysyin kuitenkin näissä pelottavissa tilanteissa onneksi rauhallisena ja yritin jopa paikallisille selittää, että rauhallinen käyttäytyminen toimii varmasti paremmin kuin kepilla huitominen, mutta eiväthän se sitä ymmärtäneet. Ensimmäistä kertaa kulttuurierot todella iskivät tajuntaan.

20140917_150732 – Kopio.jpg

Lapset osaavat myös olla todella julmia ja väkivaltaisia toisiaan kohtaan jo pre-schoolissa. Tästäkin olin aluksi vähän järkyttynyt. Järkytyksestä toivuttuani aloin kuitenkin aina rohkeasti puuttua näihin tilanteisiin. Opettaja saattaa nähdä tilanteet, mutta ei läheskään aina puutu niihin mitenkään. Se tuntuu vaan olevan täällä ihan okei, että toisia mätkitään. Ja lapsiakin tietysti kuritetaan ihan surutta fyysisillä rangaistuksilla. Lapset siis saavat tämän mallin jo pienestä pitäen kotoa ja lähiympäristöstä.

Aikaisemmassa postauksessa kirjoitinkin, että teimme intensiivikurssilla tutkimuksen aiheesta ”Domestic abuse.” Teimme sen yhteistyössä Vusumnotfo nimisen organisaation kanssa. He muun muassa kampanjoivat empatiakyvyn puolesta. He järjestävät tapahtumia, joissa eläinten avulla yritetään opettaa empatikykyä, erityisesti lapsille ja nuorille, jotka ovat maan tulevaisuus. Eläimet ovat eläviä ja tuntevia olentoja kuten me ihmisetkin. Tämä porukka tekee tärkeää työtä. Toivon, että meidän tutkimuksemme ja niiden tulokset saavat tulevaisuudessa muutosta aikaan, että ihmiset heräävät siihen, että väkivalta ei ole hyväksyttävää ja siihen pitää puuttua.

 

//www.youtube.com/embed/WpYeekQkAdc

Suhteet Oma elämä Matkat Opiskelu