Ensimmäinen harjoittelupäivä tuntui todella raskaalta, sillä herätyskello soitti puoli kuudelta. Lähdimme kävellen keskustaan, mutta olimme vähän myöhässä. Onneksi ystävällinen saksalaismies otti meidät kyytiin, joten ehdimme ajoissa kombiasemalle ja löysimme kombinkin heti. Se tuli ihan tupaten täyteen, ei tarvinnut kauan siis odotella. Noin puoli kahdeksalta olimme Mantabenissa ja tapasimme yhteyshenkilömme, joka ohjasi meidät eri pre-schooleihin. Itse jäin heti ensimmäiseen pre-schooliin, sillä siellä oli aiemmin työskennellyt suomalainen kaimani, joten menin Marianneksi Mariannen paikalle. Koulussa oli 16 oppilasta, jotka tuijottivat mua suu pyöreänä ja ujostelivat koko neljän tunnin ajan. Osa uskalsi vähän ottaa kontaktia ja opettaja laittoikin mut tarkistamaan lasten tehtäviä. Sain oman ison pöydän ja siihen nimikyltin – olen nyt ”teacher Marianne.” Tuntui jotenkin tosi hassulta.

Ja olihan se eka pre-school päivä aika hämmentävä suomalaiselle, vaikka toisaalta olihan sielläkin samanlaisia juttuja kuin suomalaisten päiväkodeissa ja eskareissa. Opettaja kertoi, että lapset harjoittelivat tällä jaksolla näytelmiä ym. muita esityksiä vanhempainiltaa varten, joten seinällä olevaa päiväohjelmaa ei ihan täysin noudateta ja tehtäviä ei ilmeisesti tehdä niin paljon. Koulupäivä alkaa kahdeksalta ja loppuu kahdeltatoista. Tämän jälkeen siirryin muiden tyttöjen kanssa lähellä olevaan rakennukseen, jossa paikalliset naiset valmistavat vapaaehtoistyönä ruokaa orvoille (tai jommankumman vanhempansa menettäneille)/köyhille lapsille. Siellä me autamme naisia parhaamme mukaan, sekä oleilemme lasten kanssa ja leikimme. Tässä vaiheessa päivää alkoi toden teolla väsyttää, sillä olin nukkunut yön huonosti, olin myös syönyt vähän huonosti ja mittari näytti kuulemma +44. Huh huh…Lasten kanssa kommunikoiminen tuotti myös haasteita, vaikka toisaalta kielimuuri ei tietynlaisessa tekemisessä haittaakaan ja varmasti lapset tottuvat meihin taas pian. Autoimme ruoan jaossa ja ruokaa jäi myös yli, joten meille tarjottiin ruokaa ja söin sitä ihan mielelläni. Ruoka oli riisiä ja kastiketta, jossa oli ainakin herneitä ja sipulia. Osa lapsista osasi kiittää suomeksi. Oli aikamoinen kokemus se koko tilanne, kun lapsia saapui paikalle suuri määrä.

Harjoittelusta tulee varmasti todella antoisa ja oma maailmankuva avartuu lisää. Näillä näkymin työskentelemme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Päivät ovat aika pitkiä, kun aikaa kuluu myös matkustamiseen.