Ja näin heiluu kassi!
Viikko on ollut varsinaista roolipeliä. Ennakoin epätoivoa opintojen ja jo ennestään eloisan elämäni yhdistämisestä, vaan tähän asti olen selvinnyt. Avatkoon seuraava kassikattaus roolien riemua.
Jumppakassini on kulkenut muassani hikoilemaan naapurikunnan sympaattiseen jumppaklubiin. Steppilautaa tampaten unohdin hetkeksi raportit, vierailukäynnit ja työn vaateet. Pompin ja loikin. Leikin peilin takana olevan ison, innostuneen ja ihailevan yleisön.
Opiskelukassini täyttyi tällä viikolla havainnointikokemuksesta. Mikä mielenkiintoinen ja kutkuttava tilanne onkaan seurata opetusta siihen osallistumatta! Kirjoitin ajatuksiani pienen lehtiön sivuille ja mielikuvittelin elämäntarinaa kunkin luokassa istuneen oppilaan taustalle. Ensimmäisen vierailukäynnin suurin oivallus oli opettajan kannustavuuden vaikutus tukea tarvitseviin oppilaisiin. Hyväksynnän ilmapiirissä oli mahdollista vastata silloinkin, kun ei ollut varma vastauksen oikeellisuudesta.
Työkass(e)issa on tälläkin viikolla ollut papereiden ja tekniikan lisäksi iloja ja huolia. Odottamattomat peruuntumiset ja äkilliset tehtävät ovat sekoittaneet pakkaa. Onneksi ratkaisuja on löytynyt yllättävistäkin suunnista. Iloa on tuottanut saamani mahdollisuus sijaistaa omaa tehtävääni vaativammassa pestissä. Suoriuduin!
Ihmettelevälle työkaverille totesin: ”Järki jäässä, kuvaan omia kassejani.”
”Jos olisit mies, toi saisi hiukan toisen merkityksen”, totesi kollega.
Viimeisenä, tadaa! Innostujan kassi taitaa olla mukanani joka päivä. Maanantaina intoni kohdistui omenoihin. Nähdessäni ihanat omenat en voinut enää muistaa, että meillä oli kiire. Pysäyttää rysäytin tien pieleen ja juoksin poimimaan suloiset pallerot talteen.
P.S. Jos omistaisin äitiyden kassin, sinne mahtuisi tällä viikolla kokeisiin lukua ja lääkekuureja, kuskaamisia ja yhdessäoloa. Lauantaiksi toivon jo kaikille terveyttä, että suunniteltu retkipäivä toteutuu.
