Aamuihminen

Ai että, tänään oli taas normaaliin tapaan erinomainen aamu. Heräsin sillä oikealla jalalla ja maailma oli taas mallillaan. Me likey.

Mä olen ehdottomasti aamuihminen. Rakastan aamuja. Musta on ihanaa, kun herää aikaisin, ja koko mulla on vielä koko päivä edessä koettavana. Tykkään siitä ajatuksesta, kun kaikki on vielä edessä. Tällä samalla logiikalla mä tykkään eniten loppukeväästä, kun koko kesä on vielä edessä (kesäihminen over here!), ja perjantaista, kun koko viikonloppu on vielä edessä.

Mäpä kerron, minkälainen mun aamu on, mikäli mulla ei ole kiire töihin tai muihin humputuksiin.

Aamu alkaa aina sillä, että heti ekana pestään hampaat ja freshiydytään, eli tehdään kaikki tarvittavat aamuhygienia-asiat. Koen aamupesut aina semmosena pakollisena pahana, mistä en sen kummemmin nauti mutta mikä on vain pakko tehdä. Siksi se on paras hoitaa heti alta pois. Oon myös semmonen, että vaihdan tässä samalla aina yöasun kotivaatteisiin. En oikein osaa hengailla pyjamassa vaan se pitää saada nopeasti vaihdettua, että tulee olo, että olen päivän osalta niskan päällä. Älä kysy miksi. Mutta en kuitenkaan ikinä, IKINÄ, hengaile kotona farkuissa tai muissa tuollaisissa. Hengaan aina kotivaatteissa. Eli mukavuus, mukavuus, mukavuus. Avainsana on mukavuus. Capiche? Nythän mä olen äitiyslomalla, joten suurimman osan arjesta hengaan kotivaatteissa tai muissa vastaavissa. Legginsit ja treenipökät best. Talvella mulla on kotona myös aina, AINA, villasukat jalassa.

Eka asia, mitä suuhuni aamulla kaadan, on kylmää vettä. Tai ei liian kylmää, koska sitten sitä ei saa juotua nopeasti, vaan sellaista semikylmää. Ja mähän kulautan sen ygösel alas. Tai siis ne. Yksi lasillinen ei jostain syystä mun mielestä riitä, vaan pitää juoda kaksi. Sit alkaa aamupalan teko, koska jos en syö jotain, tulee nopeasti pökräolo.

Mun aamupalaan kuuluu iso kuppi kahvia ja sinne iso loraus oddlygoodin vanilla-baristaa. Sitten mun ihan go to -aamupala tällä hetkellä on nopea mikropuuro. Kun puuro tulee mikrosta, kaadan sinne sekaan ison kasan pakastepuolukoita ja läjän maapähkinävoita (crunchya ehdottomasti!). Koko komeuden päälle vielä juoksevaa hunajaa. Ai että. Tosta on hyvä aamupala tehty. Joskus sinne sekaan myös pakastemangopaloja. Meee likey. Koklaappa.

Aamupala kuuluu myös syödä jotain aivotonta hömppää katsoen. Usein se on sitä love islandia.

Tuosta on mun hyvät ja kiireettömät aamut tehty. Ja tollanen se on, mikäli saan herätä rauhassa itsekseni. Usein tuossa on kyllä soppaa hieman sekoittamassa meidän kolmevuotias ja/tai vajaa puolivuotias, joten silloin tätä mun idaaliaamua täytyy vähän soveltaa. On ne aamut ihania noiden naperoidenkin kanssa, mutta tietäjät tietää, että on se eri asia herätä päivään itsekseen kuin heti samantien kahden pienen ylhäisyyden palvelijana, heh.

Toki aamut on vähän erilaisia siinä vaiheessa, kun on heti aamusta jotain ohjelmaa tai työpäivä. Se nyt on selvää. Mutta nyt mammiksella mä elän tätä mammisarkea, joten saan aika paljon nauttia näistä kiireettömistä aamuista, kun ei ole pakko heti aamusta kamalalla häsäkiireellä saada itseään ulos kotoa.

Mun aamut eivät kyllä aina ole olleet tollaisia. Jotkut elementit, kuten tuo hitonmoinen vedenjuonti ja aamupala plus hömppä -yhdistelmä ovat olleet osa mun aamuja jo monia vuosia, mutta varsinkin lemppariaamupalat ja heräämisaika ovat vaihdelleet paljonkin. Vaikka olen aina tykännyt aikaisista aamuista, en mä välttämättä vapaaehtoisesti herää kovin aikaisin, ellei ole pakko. Nyt lasten saannin myötä on ollut pakko herätä siinä suunnilleen seiskan aikoihin, mutta aiemmin heräilin viikonloppuisin ehkä noin ysin kympin aikoihin. Harvemmin mulla tuli tuon myöhempään nukuttua, ellei sitten tullut oltua edellisenä iltana jossain humputtelemassa.

Mä olen lapsuudesta asti tottunut heräämään sinänsä melko aikaisin. Meillä ei kotona nukuttu ikinä oikeastaan varmaan ysiä pidempään. Paitsi mä ja sisko teineinä, mutta silloinkin kyllä herättiin jo viimeistään kympin aikaan. Jotenkin sitä oppi sellaiseen mentaliteettiin, että on hyvä juttu herätä aikaisin. Mulla tulee esimerkiksi edelleen ihan huono omatunto, jos nukun myöhään. Vaikka sanottakoon, etten mä tässä elämäntilanteessa sellaista pääse kamalasti kokemaan. Mutta esimerkiksi ennen lapsia, jos nukuin vaikka yhteentoista asti, mulla oli aamusta asti pieni huono omatunto ja fiilis, että päivä on mennyt ihan hukkaan jo. Nämä on varmaan näitä asioita, mitkä iskostuvat päähän lapsuudesta asti ja sillä mennään, miten kotona on totuttu -tyyliin. Meillä kotona katsottiin paremmalla silmällä aikaisin heräämistä, joten mä alitajuisesti edelleen ajattelen, että niin on kivempi. Jos meillä olisi kotona vaikka nukuttu viikonloppuisin huoletta yhteentoista, mun ajatusmaailma tämän osalta olisi ehkä ihan toisenlainen. Ja korostettakoon, että en ajattele, että toinen olisi parempi kuin toinen. Yritän vain tässä ymmärtää itseäni ja sitä, minkä takia mulla on itselläni hyvä omatunto, kun herään aikaisin, ja huonompi, jos nukun myöhään.

Lisäksi tässä aikaisin heräämisessä vaikuttaa varmasti myös se, että mun on henkilökohtaisesti suhteellisen helppo herätä aikaisin. Kun mä herään, väsymys karisee musta nopeasti pois. Oon nopea herääjä. Tiedän ja tunnen paljon sellaisia, jotka heräävät hitaammin ja tarvitsevat aamulla enemmän aikaa saada koneistoa käyntiin, kun mulla se napsahtaa käyntiin vain on-nappia painamalla. Mulla on näitä hitaita herääjiä kyllä paljon ihan lähipiirissä. Mun mies, sisko ja pitkäaikaisin ystävä ovat kaikki hitaita herääjiä, joten olen oppinut kyllä elämään ja käsittelemään sellaisia. En esimerkiksi ikinä odota mitään maailmaa mullistavia suuria aamukeskusteluita heidän kanssaan ihan heti herättyä, heh. Toisaalta teen sen virheen miehen kanssa varmaan joka aamu. En ikinä opi. Ei ole eka kerta, kun olen alkanut pähkäilemään aamulla miehelleni päivän suunnitelmia, ja kun olen pähkäilyissäni jo iltapäivän aktiviteeteissa asti, mies on päässyt ajatuksissaan vasta aamukahvin juontiin.

Tulipahan asiaa aamuista. Hei tehdäänkö gallup? Oletko sä hidas vai nopea herääjä?

Taas toi kello on jo tuhat ja sata. Eli melkein iltakymmenen hui. Aika mennä. Palaillaan, pus!