(Edit. Hah! Sitä ”vitsit aika menee nopeasti” -horinaa vahvistakoot se, että ihan pokkana kuvitin tän jutun näköjään Monkon 5kk kuvalla. Samalla kun tossa toisessa jutussa. Vitsit aika menee nopeasti.)

Puoli vuotta kahden lapsen äitinä. Jokunen vuosi sitten koitin jossain juhlissa opiskelukavereilleni sanoittaa, että millaista se lapsen saaminen ja äidiksi tulo oikein on. Sanoin jotain, että ”vähän niinkuin yhteen elämään laitettaisiin päälle toinen elämä. On tuplasti ihan kaikkea mitä ennenkin. Naurua, itkua, surua, kateutta, vihaa, kiirettä, väsymystä, uusien asioiden opettelua…” Ja sitähän se vieläkin on. Paljon kaikkea.

Ja nyt kahden lapsen äitinä sitten varmaan triplasti kaikkea. Tai oikeastaan potenssiin kaksi se edellinen elämä. Kun yhden lapsen kanssa oli yöllä väsynyt, kahden kanssa on potenssiin kaksi väsynyt, kun se toinen lapsi herättää silloin kun toinen ei. Ja kun toinen lapsista tekee jotain hassua ja nauraa rätkättää, siitä syntyvä ilokin kasvaa kun toinen nauraa pienen ihmisen hentoa kikatustaan siskon toilailuille, vaikkei oikeastaan yhtään ymmärrä mistä on kyse.

Puolivuotias Monko. Mitähän hänestä kertoisin? Hän on aivan valloittava tyyppi. Nauraa hampaatonta hymyään oikeastaan aina. Kertoisin myös, että puolivuotias Monko ei oikeastaan nuku. Varsinkaan pitkään tai öisin. Koska hirveän paljon kivempaa on herätellä pimeässä huoneessa juttuseuraa hienovaraisesti ölisemällä. Josekoina kuukausina mahaansa itkevän vauvan nukuttaminen oli sydäntä raastavaa, on tuo täysin pirteän ja iloisen höpöttäjänkin keskellä yötä tapahtuva nukutuskin vähän haastavaa. Mutta tämä nyt on taas tämmöinen vaihe, seuraavaa odotellessa.

Muutoin Monko on täydellisen ilmiömäinen tyyppi. Hän rakastaa ruokaa, lauleskelua ja asioiden tarkkailua. Liikkeessä tosin. Palle oli aikanaan sen tason tarkkailija, että hän oli täysin tyytyväinen saadessaan katsella maailmaa sylissä tai kantoliinassa, kunhan oli tuttu syli lähellä. Tämä puolivuotias on tyytyväinen aina, kunhan saa liikkua. Ja koska ei itse vielä osaa, häntä pitää tietenkin liikutella ympäriinsä ettei maisemat ja meno käy vallan tylsiksi.Jos Pallesta näkyi jo ihan pienenä vauvana tietynlainen rauhallisuus ja tarkkasilmäinen elämän katselu, Monko on aika erilainen. Hän tuntuu olevan tilanteessa kuin tilanteessa aika kotonaan ja ylipäätään heti kauhean innoissaan kaikesta. Elämäniloinen pienen pieni ihminen.

Pallen vauvavuosi tuntui kestävän ikuisuuden. Monkon ei. Kuluneet viisi kuukautta ovat ihan sitä ekaa kaaoskuukautta lukuunottamatta olleet pääosin ihania. Ja oikeastaan kaikin mahdollisin tavoin erilaisia kuin Pallen kanssa. Siksi onkin hauska muistella, miten viimeisinä raskauskuukausina olin jotenkin tosi lungi pohtiessani vauvan tuomia muutoksia perheeseemme. Johan se kerran oli nähty, eli ei se nyt niin mullistavaa voisi olla. Unohdin vaan, että olin jo ennestään yhden lapsen äiti, joten tällä kertaa vauvan kanssa meillä asuisi myös toinen lapsi. Silloin kun vauva nukkuu, tämä toinen tietenkään ei nuku. Ja silloin kun vauva itkee, tämä toinenkin todennäköisesti itkee. Että on tämä vaan ollut aika erilaista.

Viisikuinen Monko on vallan tyytyväinen ja helppo lapsi. Alkuun hän ei sitä koliikkeineen ollut ja ehkä siksi nykyään naureskelen lähinnä epäuskoisena, että miten kukaan lapsi voi olla noin helppo tapaus. Pirteänä ja maha täynnä hän lähinnä nauraa ja hymyilee. Ihan koko ajan. Katselee isosiskon touhuja, maton karvoja tai kilisevää ampiaista. Isot silmät selällään tapittaa maailman menoa ja nauraa.

Hän osaa kääntyä selältä mahalleen ja rakastaa ruokaa. Kuvittelin äitisuunnitelmissa skippaavani koko sosehomman tällä kertaa ja siirtyväni Monkon täytettyä 6 kk tarjoamaan pelkkää sormiruokaa. Mutta Monkon pulautteluun taipuvainen sisuskalusto ei ole ollut ihan samaa mieltä, joten saatiin määräys kokeilla josko soseet hiukan pitäisivät paremmin ruokaa mahan oikealla puolella.Ja sekös hänelle sopii. Hän syö oikeastaan kaikkea silmät suurina ja suu nautinnosta mumisten.

Monko on nukkunut omassa sängyssään ekoja viikkoja lukuunottamatta oikeastaan aina. Lähinnä siksi, ettei hän oikein yölläkään malta pysyä paikallaan ja vierekkäin ollessa meistä ei nuku kumpikaan. Yleensä Monko nukkuu ihan suht hyvin, mutta on tähän mahtunut myös kaikenlaisia pidempiä ja lyhempiä vaiheita. Nyt osaan jo suhtautua niihin Pallen vauva-aikaa suuremmalla lempeydellä, mutta onhan se tunnin pätkissä nukkuminen edelleen ihan yhtä hirveää.

Ihana, ihana lapsi.