Minulla oli onnea matkassa: reissuni osui mukavasti samaan aikaan Berlin Fotofestivalin kanssa. Kävin katsomassa sekä suuren päänäyttelyn Station Berlinissä että pienempiä näyttelyitä, jotka oli siroteltu ympäri Kreuzbergia. Vaikutuin ja liikutuin: koskettavimpia olivat Lana Slezicin kuvat Afganistanin naisista, Emmanuel Ortizin kuvasarjat Bosnian sodasta sekä Ugandan ja Sierra Leonen lapsisotilaita kuvanneiden Alixandra Fazzinan ja Franco Pagettin teokset. 

Festari tarjosi myös kepeämpää sisältöä: yksi tämän vuoden teemoista oli valokuvaaminen kännykkäkameralla. Teeman ympärille oli järjestetty kansainvälinen valokuvauskilpailu Berlin Calling, jonka finalistit olivat esillä omassa näyttelyssään. Pidin kuvista valtavasti: näyttely oli erinomainen muistutus siitä, että aina ei tarvitse raahata mukana järkkäriä vaan hetkiä voi taltioida muutenkin. Eikä se, että kuva on otettu puhelimen kameralla tee siitä mitenkään vähempiarvoista. 

Yksi finalisteista oli Michael Schulz, mies iPhone-valokuvaprojekti Berlinstagramin takana. Haikeankauniita kaupunkikuvia voi seurata myös Facebookissa. Varoituksen sana: nämä eivät ainakaan laimenna kroonista Berliini-ikävää.

Kuva: Berlinstagram.