Tää tiistai ollaan vaan ja hengaillaan

Zoologischer Gartenin asemalta lähtevän bussilinja nro 200:n päätepysäkki idässä on mahtipontisesti nimetty Michelangelostrasse Prenzlauer Bergissä. Oletko joskus miettinyt, mitä siellä on? 

No, voin kertoa. Siellä on tämmöistä.

Niin että miksikö menin sinne? No ihan vaan huvikseen.

Tykkään julkisilla kulkuvälineillä pärtsäämisestä ihan koto-Suomessakin, mutta ulkomailla se on erityisen hauska tapa ottaa ympäristö haltuun etenkin silloin, kun jalkoja pakottaa. Tai ihan muuten vaan. 

Päätepysäkiltä lähdin kävelemään takaisinpäin, ajatuksena käväistä kahvilla jossain ja hypätä sitten paluubussiin. Marketin kainalossa lepäilevä piskuinen lähiöpubi Daniel’s Bistro kutsui minut kitusiinsa ja seuraavaksi huomasin istuvani pöydässä currywurst-lautanen nenän edessä ja juttelevani naapuripöydän mukavan sedän kanssa englanniksi Suomesta ja joulupukista. 

Wunderschön!

Ja katsokaas tätä saksalaista yrittelijäisyyttä:

Ehkä maailman sympaattisin parsakoju ikinä.

Palasin lähiöseikkailultani muiden turistien kotoisaan seuraan Alexanderplatzin vilinään. Seuraavaksi huomasinkin olevan rantalomalla.

Niin mahtava bisnesidea. Kukahan keksisi Lappeenrannassa köijätä rekallisen aurinkotuoleja susirumalle kaupungintalon edustatorille ja myydä siellä kahdeksan euron mojitoja? Lupaan tulla asiakkaaksi. 

Ennen kämpille palaamista päätin vielä jatkaa lupaavasti alkanutta ruokakuvaajan uraa ja nautin inspiraatioksi kukkuralautasellisen kanaa, vihanneksia ja nuudeleita huikeaan kolmen euron hintaan. 

Odottelen malttamattomana työtarjousta Glorian Ruoka&Viini-lehdestä. Palkan voitte lähettää drinkkilippuina.