Vihreä valhe

Kertokaapa jokin vihreiden ehdotus, jolla pyritään ajamaan alas länsimainen korkea elintaso ja kulutuskulttuuri. Sellaista ei ole. Vihreiden puhe on kangaskassituulivoimahöpötystä, jolla pyritään lievittämään oireita mutta ei hoitamaan sairautta. Vihreä on kaupunkilainen kuluttaja, ei ihmisen arvoa halveksuva maapallonpelastaja. Vihreydessä tosiasiat ovat toissijaisia, ensisijaista on identiteetti, hyvänä ihmisenä ja valistuneena kansalaisena esiintyminen.  

En yhtään ihmettele Linkolan suhtautumista vihreisiin. Video on vanha, mutta irvokkaasti osuu maaliinsa nykyään vielä paremmin kuin sen kuvausajankohtana.

Koska vihreä tahtoo sekä syödä että säästää kakun, seurauksena on valhe. Se on vihreiden perusta.

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta

Dimitri Qvintus esineellistettiin

Dimitri Qvintus pääsi italialaislehden vetävimpien miespoliitikkojen listalle. Luulen että sen enempää Dimitri kuin muutkaan listan miehet eivät koe ammattitaitonsa tulleen halveksutuksi siksi, että huomio kiinnitetään henkisten ominaisuuksien sijaan ulkonäköön.

Uskallanpa olettaa, että lähes kaikki naisetkin näkisivät mielellään nimensä vastaavalla listalla.

Pelkistämiseen ja esineellistämiseen liittyvä ongelma ei olekaan miesten tai naisten vaan feministien. He olisivat tästäkin löytäneet sen paljon puhutun dirkussin, tietynlaisia merkityksiä tuottavan puhetavan. Feministeille ei merkitse mitään se, millaista puhetta ihmiset itse tahtovat kuulla. Feministit ovat päättäneet toisten puolesta yhteisistä arvoista. 

Suhteet Oma elämä Seksi Uutiset ja yhteiskunta