Mitä jos synnytys lopettaa suuseksin?

Tiedän miehen, joka on ollut vaimonsa tukena kolmen lapsensa synnytyksessä, mutta joka ei ole pystynyt ensimmäisen synnytyksen jälkeen antamaan vaimolleen enää lainkaan suuseksiä, koska mielikuvat synnytyksestä tunkevat eroottisiin hetkiin. Tässä tapauksessa vaimo onneksi ymmärtää miestä. 

Lueskelin kaikkitietävää Vauvaa. Päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi, että synnytykseen osallistumisesta kieltäytyvä mies on luuseri, mutta jos nainen tahtoo synnyttää yksin, ei miehellä ole oikeutta vaatia päästä mukaan. Tälläkin seksuaalisuuden, perheen ja hoivan alueella näyttää siis naisen sana jyräävän miehen sanan yli.

Minusta asia kannattaisi puhua rehellisesti auki. Luulen että synnytysmielikuvat sekoittuvat paljon useammin seksielämään kuin julkisesti myönnetään. Nykynuoret kasvavat tuotteistettuun ihmiskuvaan. Kauneusleikkauksetkin alkavat jo olla hyväksyttyä arkea, jos ihminen niitä itse toivoo. Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa mennään rinnoissa, mutta epäilemättä tulevina vuosina ruvetaan puhumaan enemmän myös esimerkiksi häpyhuulten muotoilusta.

Kun tästä taustasta liihotetaan kivun ja eritteiden keskelle ja yhtäkkiä se ihana tuttu pimpsa toimittaa ihan muuta kuin himon kulttia, saattaa miehen mielessä mennä jotain oikeasti rikki. Ja miksei naisenkin. Ihan harvinaistahan ei ole, että nainen kokee itsensä synnytyksen jälkeen ällöttäväksi.

Jos mies ei tahdo synnytykseen, niin ehkä häntä ei kannata siitä muitta mutkitta syyllistää. Kullakin ihmisellä on rajansa, eivätkä rajat rikkouduttuaan enää välttämättä eheydy, eivät ainakaan heti.

 

 

Suhteet Rakkaus Seksi

Miehetkö trolleja?

Olen muutamassa postauksessa nähnyt kommentin, jossa miehiä nimitetään trolleiksi. Nimittely näyttää olevan yhteydessä siihen, että joku uskaltaa puolustaa miesten asemaa. Viimeisimmässä näkemässäni kommentissa peräti toivottiin, että miehet lähtisivät Lilystä.

Jos te feministit olette tottuneet siihen, että vain naiset saavat uhriutua, niin nyt on muutoksen aika. Miehet saavat valita uhrin aseman siinä kuin naisetkin. Tämän uhriaseman perustaksi on runsaasti faktoja. Miesten heikko ja alati heikentyvä asema näkyy lähes kaikista hyvinvointia koskevista tilastoista.

Olen aikaisemmin vältellyt tällaista asennoitumista ihmisten väliseen tasa-arvoon, mutta se on näköjään tapa, jolla feministit tahtovat yhteiskunnallista tasa-arvokeskustelua käydä. Kun kerran ratkaisukeskeinen tosiasioista lähtevä keskustelu ei kelpaa, niin kokeillaan sitten feministien tapaa eli tulkintaa, jossa ei edes pyritä analyyttiseen syy- ja seuraussuhteiden selvittelyyn vaan jossa huudetaan, että mua lyödään.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta