Lantionpohjan lihasten kuntoutuksen eteneminen

Kuntoutuksessa käyty taas pari kertaa lisää.

Kolmannella kerralla toistettiin viime kerran harjoitukset ja kätilö tarkasti onko lihakset vahvistuneet tai tekeekö oikea lihas töitä. Kysyi kuinka on harjoitukset sujuneet kotona ja onko niitä tullut tehtyä. Piti rehellisesti myöntää, että en ollut tehnyt ihan niin paljon kun oli määrännyt. Kun on talossa vauva kuka ei päivällä oikein nuku niin mun on vaikea täysin keskittyä harjoituksiin. Paljon helpompaa on mulle tehdä vaikka kuminauha jumppaa vaikka vauva on hereillä kun keskittyä mielikuva harjoituksiin. Mä oon jo ennen vauvaa tehnyt lantionpohjan lihasten jumppaa mutta täysin eri tavalla kun tämä kätilö nyt neuvoo. Enkä mä oikeen millään pysty keskittymään tekemään näitä eri harjoitteita neljässä eri asennossa päivän aikana! Lisäksi jokaisen hengityksen ja harjoitteen välissä pitäisi rentouttaa itsensä ja tehdä muutama hengitys ilman mielikuvaa.

No onneksi hän oli hyvin ymmärtäväinen. Kuulemma itsellä ollut vauva kuka ei päivällä juuri nukkunut. Enkä myöskään ole ainoa äiti kuka myöntää ettei nyt ihan tarkalleen ole tullut harjoitteita tehtyä. Mutta kehotti kuitenkin vaan yrittämään saada kaikki päivän aikana tehtyä.

Uusina harjoituksina kolmannella kerralla tuli seuraavanlaisia juttuja:

Edelleen käytetään mielikuvitusta ja hengitystä apuna

1. Kuvitellaan virtsaputki ja ulos hengityksellä siellä menee kuplia kohti rakkoa.

2. Kuvitellaan että rakko on kuin kuumailmapallo. Ulos hengityksellä se kohoaa kohti päätä ja jatkaa matkaa ilmaa.

Neljännellä kerralla taas uutta

1. Kuvitellaan, että tulee aalto luolaan ja jää sinne pyörimään. Normaali sisäänhengitys kunnes aalto luolassa sitten hengitellään ja kuvitellaan pyöriminen.

2. Kuvitellaan peli jossa jäätelöpallo narussa pitää heittää siihen vohvelin päälle. Niin että ulos hengityksellä nousee ja lentää kaaressa siihen päälle.

Mä nyt en ihan onnistu näissä mielikuvaharjoitteissa. Kätilön mukaan mun ei tarvi tehdä muuta kun hengittää ja kuvitella. Kuulemma tämä itsestään aktivoi lihaksen. Mä kun taas koitan itse aktivoida lantionpohjaa ja sillon kuulemma käytän vääriä lihaksia. Kyllä mua siellä vähän hymyilyttää joka kerta kun hän uuden mielikuvan antaa.

Samalla kaavalla näyttää harjoitukset jatkuvan. Raportoin jos jotain uutta tulee.
Siitä vaan nyt kaikki naiset harjoittelemaan kun tällee ne Ranskattaretkin tekee 😉

Perhe Hyvä olo Raskaus ja synnytys

Tyhmästä päästä kärsii..

Sovittuja tapaamisia varten on hyvä osata lukea päivämäärä oikein. Sillon ei tule mentyä kamalassa sateessa ja tuulessa odottamaan omaa vuoroa joka on seuraavana päivänä! Varsinkin kun omistaa vauvan kuka nukkuu edelleen miten sattuu päivällä (vaikkakin nukkuu jo pidempiä pätkiä..jes) eikä viihdy vaunuissa hereillä ja huutaa vastaanotolla jos ei pääse syliin. Istuin siellä jo odottamassa vauva sylissä kunnes minulle kerrottiin että olis sitten huomenna se aika. No ei muuta kun vaatetta takas päälle, vauva vaunuihin mistä ei tykännyt, sadesuoja päälle ja takasin kotiin. Ovesta sisään päästyä söin pari piparia ihan vaan täysin omaksi lohdutukseksi. (Nyt joku fitnes ihminen varmaan pyörtynee).

Ensi kertaa varten…

Muistilappu on hyvä olla selkeä ja oma kirjoittama! Tämä on mun avomiehen kirjoittama eli lundi on maanantai ja mardi on tiistai. Sekotan edelleen nämä kaksi eikä auta että lundi on yliviivattu. Lisäksi toi päivämäärä 16 on selkeesti eka ollut 15. Lisäksi kellonaika on 16 eli siinä on tämä pää mennyt sekasin. Eli päivät opetteluun viimeistään nyt.

muistutus.png

Puhelimeen olin myös laittanut muistutuksen väärälle päivälle ja vaikka joku pieni ääni huuteli, että tarkasta vielä lapusta niin en vaan tota lappua kuitenkaan katsonut. Olisi pitänyt kuunnella sitä pientä ääntä joka takaraivossa huuteli.

Perhe Lapset Höpsöä