Melkein yllätyspäivä

Mun avomies tuli yksi päivä töistä kotiin  (n.pari viikkoa sitten) ja kuulin heti äänestä, että aikoo pyytää tai kysyä jotain. Hänen työkaverit halusivat järjestää meille baby shower juhlat. Ensin hän oli miettinyt, että pitääkö salassa ja olisi sitten mulle yllätys mutta tuntee mut sen verran hyvin, että päätti kysyä onko se mulle ok.

Olin tosi yllättynyt, että he edes miettivät järjestää meille mitään. Mulla on nyt menossa viimeset raskausviikot ja oli aika vaikea arvioida millon vauva haluaa syntyä tosin mitään merkkejä ei vielä ole ollut. Lisäksi iskias on välillä tosi pahana ja mietin, että kuinka sitä jaksaa vieraita. Sanottiin kuitenkin ehdotukselle kyllä ja he lupasivat järjestää kaiken ja me saatiin ainoastaan pieni lista mitä piti kaupasta hakea. Lisäksi mun hommaksi jäi kodin siivous ja laitto vieras kuntoon. Onneksi ollaan vasta muutettu niin aika helpolla pääsin.

He pyysivät myös listan mitä me tarvitaan tai toivotaan vauvalle. Siinä olikin miettimistä kun kaikkea meillä oikeastaan jo on. Mutta kyllä me keksittiin sekä isompaa, että pienempää mitä olisi kiva vielä saada.

Mullahan siis on jo yhdet baby showerit ollut mitkä järjestin Suomessa omille ystäville. Siellä mä itse järjestin ja hoidin kaiken. Ihania lahjoja sain vaikka etukäteen sanoin ettei mitään tarvitse hankkia. Nää oli todella tärkeet juhlat mulle kun sain mulle läheisiä ihmisiä kasaan ja viettää aikaa heidän kanssa. Täällä Ranskan päässä onkin vähän eri juttu kun en kovin hyvin tunne avomiehen työkavereita. Kaikki olen tainnut tavata ainakin kerran mutta en voi sanoa heitä tuntevani. Kutsuin myös omalta puolelta muutaman tärkeän ihmisen.

Tiesin etukäteen, että oli pukukoodiksi toivottiin ihmisten pukeutuvat hienoon yläosaan ja hassuun alaosaan. Tiesin, että yksi hänen työkavereita tulisi meille jo 12 maissa valmistamaan cupcakeseja ja pari tulisin ajoissa koristelemaan 14 aikaan. Muut vieraat oli kutsuttu paikalle kolmelta.
Jää nähtäväksi kuinka pitkään juhlat kestää. Viimeksi kun mentiin lounaalle aikalailla samalla porukalla niin siellä oltiin sitten 12-17:30 asti.

Varmasti hauska päivä tiedossa.

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys

Ruokaostokset netistä

Kokeiltiin ekaa kertaa tilata ruokaostokset netin kautta kotiin.

Nyt kun ollaan muutettu uudelle alueella, mä oon raskaana, iskias vaivaa ja avomiehen työmatka piteni niin ruokakaupassa käynti ei oo ihan niin helppoa kun aiemmin. Ennen lähin ruokakauppa oli parin minuutin kävelymatkan päässä ja nyt se on 10-15 min matkan päässä (ylämäkeä). Ei siis edelleenkään kaukana mutta kun mä en pysty kävellä kunnolla tota 15 minuuttia tällä hetkellä.

Ei muuta kun nettiin ja selaamaan mitä me tarvitaan. Yritettiin tilata isompia ja painavampia juttuja kuten pesuaineita ja juomia perus ruokien lisäksi. Aikalailla tilattiin samoja juttuja mitä aina ostetaan muutenkin mutta osasta tilattiin isompi määrä. Aikaa meni lähinnä tuotteiden löytämiseen ja jonkun verran hintavertailuun.

Nettisivuilla oli nähtävissä kaikki tuotteentiedot ja aina maininta kuinka paljon missäkin tuotteessa on päivämäärää minimissään esim. jugurtissa oli maininta vähintään 8 päivää. Tilattiin myös hedelmiä ja kasviksia ja tää oli ehkä vaikein siinä suhteessa, että ei pääse itse valikoimaan ja näkemään laatua. Piti nyt ekakerta vaan kokeilla ja toivoa, että saa tuoretta ja hyvälaatusta. Jos sieltä tulee jo valmiiksi huonoja hedelmiä niin eipä tarvi niitä enää tilata toista kertaa. Muutamat pakasteet tilattiin myös kokeeksi. Meillä on nyt uusi jääkaappipakastin johon mahtuu reilusti pakastettavaa kun ennen meillä oli pieni lokero mihin ei juuri mitään mahtunut.

Toimituspäivän sai itse valita ja kellonajan parin tunnin haarukalla. Me valittiin nyt aluksi ilta-aika, että ollaan molemmat kotona kun ei tiedetä tarkalleen miten tilauksen vastaanottaminen toimii.
Ekalla tilaus kerralla toimitus oli ilmainen 110€ ostoksista. Alle ton toimitus 6€ eli ei paha hinta. Normaali hinnasto tais olla, että alle 90€ toimitus 8€ ja siitä sitten toimituksen hinta tippu tyyliin euro kerrallaan ja yli 180€ ilmainen.

No tilaus saapui puoli tuntia etuajassa (yleensä kun kaikki tulee myöhässä). Onneksi mä olin kotona mutta avomies ei vielä ollut. Sain sentäs ranskaksi kerrottua oikean kerroksen ja toimituksen perille.

Kaikki oli pakattu muovipusseihin, pakasteet oli suljetussa muovipussissa mutta ei mitenkään erityisessä pakastinpussissa. Olivat varmasti olleet autossa pakastimessa koska olivat jäässä. Siihen se lato ne lattialle, pyysi nimikirjotuksen ja hyvää illan jatkoa.

tilaus.jpg

Sitten vaan pusseja läpi käymään. Tarkistin, että pusseissa oli kaikki mitä oltiin tilattukin, katsoin päivämäärät läpi ja missä kunnossa hedelmät ja vihannekset oli. Kaikki oli ok myös hedelmät vaikka niitä en kyllä isoa määrää tilaisi esim. banaanit oli jo hieman tummuneita ja sitruunat ihan kivikovia. Muuten kaikki kuten normaalistikin ostettaisiin.

pakasteet.jpg

tuoreet.jpg

ruokaa.jpg

painavampia.jpg

Varmasti tilataan toisenkin kerran. mietitään vielä tarkemmin mitä tarvitaan ja kuinka paljon kerta tilauksella. Pitää myös miettiä millä rytmillä kannattas tilata ja kaikki painavat kyllä kannattaa tällä systeemillä meidän hankkia. Laskettiin myös, että tulee meille ehkä halvemmaksi tehdä ostokset näin koska saadaan isompi määrä kerralla eikä koko ajan käydä ostamassa jotain pientä, varsinkin kun aina tulee sitten ostettua jotain muutakin extraa niillä kauppareissuilla.

Perhe Ruoka ja juoma Hyvä olo Raskaus ja synnytys