Viimeinen raskauskuukausi

Mulla oli käynti sairaalalla kätilön tapaamiseen. Tällä kertaa oikein hämmästyttiin kuinka sujuvasti koko visiitti meni. Oltiin jälleen se 30min ajoissa paikalla. Siellä ilmottautumisessa oli tällä kertaa yksi ennen meitä ja se hoitui nopeasti. Kätilöä päästiin tapaamaan 10min etuajassa. Sieltä verikokeisiin mihin niihinkin päästiin aika pienellä odotuksella. Saatiin seuraava aika kolmen viikon päähän jolloin olen käyrillä puolisen tuntia.

Kaikki oli sekä mulla, että vauvalla oikein hyvin. Vauva on nyt täysiaikainen ja saa syntyä millon haluaa. Mielenkiintosta oli se, että kätilö kysyi haluanko imettää ja tähän riitti vastaus kyllä tai ei. Asiasta ei enempää keskusteltu.

Mä olin vielä viikko sitten sitä mieltä, että ei ole mikään kiire saada vauvaa ulos ja viihdyn oikein hyvin raskaana. Mun selkäkipu on nyt pakarassa asti ja kuten jo itse epäilin niin kätilö vahvisti, että iskias vaivahan se on. Liikkuminen alkaa olla vaikeaa kun sattuu ja tuntuu, että oikeapuoli lähtee alta. Maximissaan pystyn kävellä yhtäjaksosesti noin vartin ja pidempi kävely tekee todella pahaa. Nyt oon yrittänyt jumpata ja venytellä mutta vaikeaa kun kaikki tekee kipeää. Eli jos tämä jää vaivaamaan koko loppu raskaudeksi niin toivon, että vauva syntyy mahdollisimman pian.

Mä olen kyllä todella kiintynyt mun masuun ja musta on ihana tuntea vauvan liikkeet. Mä pidän siitä miltä näytän masun kanssa ja mulla on ollut hyvä olla omassa kehossa. Toki haluan jo tavata pienen mutta samalla pitää hänet vielä hetken masussa.

Nyt kun alkaa koti olla järjestyksessä niin ehkä mä vaan keskityn etsimään hyvän asennon sohvalla ja liikkumaan vaan sen minkä pystyn.

taysaikaisuus_masu.png

Perhe Mieli Raskaus ja synnytys

Sairaalakassin ohjeet

Saatiin sairaalalta ohjeet mitä pitää ottaa mukaan synnyttämään mennessä. Täällä pitää kaikki hankkia ja viedä mukana itse. Aika yllättynyt olin tästä ja laajuudesta mitä kaikkea pitää itse viedä. Meidän sairaala on vielä iso ja hyvämaineinen.

Eli synnytyssaliin pitää itse viedä:

– vesi suihkepullo. Täällä käytetään paljon semmosia valmiita spray pulloja missä on vettä. Ekaa kertaa tämmösen näin päiväkodissa töissä ollessa ja sitä suihkutettiin lapsille kun oli kuuma päivä.
– äidille sukat
– vauvalle joku pakkaus mikä ei oikeen meille heti selvinnyt mitä se tarkoittaa. Kysyttiin tätä nyt viimeksi sairaalakäynnillä ja kuulemma tarkoittaa ensimmäisiä vaatteita mitä vauvalle laitetaan syntymän jälkeen.

Synnytyksen jälkeen vauvalle:

– 6-8 bodya
– 6-8 yöpukua/asua
– pitkähihainen paita
– 4 paria sukkia
– 6 ruokalappua/räsyä
– 1 paketti vastasyntyneen vaippoja
– 1 pyyhe per päivä
– 1 kylpy lämpömittari
–  pesuaine (pepun pesuun käytetään pesuainetta mitä ei tarvi huuhdella pois)
– 1 unipussi tai kapalopeitto
– 1 paketti isoja vanulappuja
– 1 kotiinlähtö asu ja hattu
– 1 autonturvaistuin

vauvan_vaatteet_6.jpg

vauvan_pyyhkeet.jpg

Äidille:

– 1 kynä
– 1 kuumemittari
– 2 imetysliivit
– omat vaatteet
– omat hygieniatarvikkeet
– pyyhe ehkä, jäi epäselväksi saako sairaalalta vai ei.
– siteitä
– kertakäyttö alushousut
– liivinsuojia
– imetystyyny

aitin_kassi.jpg

Semmoset ohjeet sain täältä. Ei muuta kun kiltisti hankkimaan ja tavarat kassiin odottamaan.

kassit_vauvalle.jpg

lahtovalmiina.jpg

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Raskaus ja synnytys