Nyt löytyi asunto

Me saatiin asunto! 

Piti hieman miettiä kahden välillä. Molemmissa omat puolensa. Toki vielä olis voinut jatkaa etsintääkin mutta tykättiin jo alun alkaen yhdestä paikasta heti sinne mennessä niin oli vaikea sanoa sille ei. Varsinkin kun ei ollut todellakaan varmaan, että me se saadaan. Jouduttiin odottamaan vastausta ja sillä aikaa jatkettiin etsintää ja käytiin katsomassa muita asuntoja.

Löydettiin myös toinen hyvä vaihtoehto. Eri kaupungissa, pikkasen isompi ja edullisempi. Toinen kerros ilman hissiä mutta mahdollinen varasto vaunuille olis ollu. Sijainniltaan ei niin hienolla alueella ja kävelymatkaa 15min ensimmäiseen kauppaan eikä ennen sitä mitään. Eikä keskusta ollut niin ihmeellinen. Varsinkin ajatellen, että mä oon vauvan kanssa kotona ja päivisin olis kiva jos mukavia kävelyreittejä löytys.

Vielä pitää laittaa nimet vuokrasopimukseen mutta asia on suullisesti sovittu tällä hetkellä.
Avaimet saadaan parin viikon päästä ja sillon käydään siivoamassa (oli kyllä jo siisti) sekä yritetään heti jo viedä jotain tavaraa sinne mitä ei toisessa kämpässä juuri tarvita. Toki mun raskaus hieman rajoittaa kuinka paljon pystyn auttamaan muutossa. Varsinainen muutto sitten tosta viikon päästä kun saadaan sillon apujoukkoja tänne. 

Ennen muuttoa meinataan tilata jo jääkaappi ja pesukone uuteen paikkaan niin, että toimitus heti avaintenluovutus viikonloppuna. Lisäksi meidän pitää hankkia kaikkiin huoneisiin verhot ja tangot. Siellä uudessa kodissa ei ole ulkoa suljettavia juttuja kuten täällä Ranskassa oikeestaan aina on eli pakko hankkia sisälle kunnon peittävät verhot (nyt meillä ei ole ollut tarvetta). Pieni haaste verhoihin on siinä, että ikkunat on oikeestaan seinästä seinään eli pitää muutamat verhot ostaa per huone jotta saadaan ikkunat illalla peitettyä.

Meidän pitää myös ostaa ainakin yksi vaatekaappi koska toisessa makuuhuoneessa ei ole mitään. Vauvalle meillä ei vielä ole hoitopöytää joten joku siihen käyvä pitäisi myös löytää. Mä haluan kuitenkin jonkunlaista säilytystilaa lisää vauvankin huoneeseen eikä sen nyt tarvi virallinen hoitopöytä olla.

Myös meinataan hankkia uusi pöytä keittiöön. Nykyinen on avomiehen vanhempien vanha ja todella isokokoinen eikä haluta uudessa paikassa uhrata niin paljon tilaa pöydälle. Toki taas yksi lisäkustannus muuttoon. Osa jutuista hankitaan heti ja osa ajan kanssa.

linna.jpg

Ihan vielä ei linnaan muuteta mutta uudessa paikassa keskustassa käydään tähän sitten tarkemmin tutustumassa.

 

Hyvinvointi Sisustus Mieli

Pieniä iloja

Kävin ihana tilanne asuntonäytössä..

Mentiin taas katsoo yhtä eikä oikee muistettu taaskaan minkä kokonen tai hintanen se on. Ainoa mitä muistettiin oli se, että se on 4. kerroksessa ilman hissiä. Joten se oli heti vähän ehkä ei meille listalle.

Oltiin ajoissa paikalla ja kun esittelijä ajoi paikalle niin heitin vitsillä, että olispa hauskaa jos se olis sen mun työperheen äiti. Tiesin, että hän on asunnonvälittäjä mutta en tiennyt missä firmassa. Lisäksi mun avomies on joutunut hoitaa kaikki puhelut ja yhteydenotot mun surkean ranskantaidon takia.

Sieltä autosta nousi juurikin tämä ihana äiti. Meinas meillä molemmilla tulla kyynel silmään ja oli kyllä niin iloinen jälleennäkeminen hänen kanssa. Ollaan siis pidetty yhteyttä viesteillä sen jälkeen kun mun työt loppu mutta ei olla nähty. 

Siinä ilon hetkessä ei edes portaat häirinnyt eikä vauhtia hidastanut. Asunto oli suurempi mitä oltiin ajateltu (n.70m2) ja oikein nätti. Iso keittiö missä paljon kaappeja ja molemmissa makuuhuoneissa kunnon kaapit. Lattialämmitys ja saisi porata reikiä verhoja varten ja jopa maalata seiniä jos haluaa. Hintakin hieman yläkanttiin 1140€. Hän lupasi kysyä onko hinnassa neuvottelun varaa ja saisiko sitä hieman alemmas. Jos me tämä asunto haluttas niin hän myös sanoi pitävänsä huolen, että meidän paperit on ensimmäisinä. Toki tässäkin voi käydä niin, että meitä ei vaan voi hyväksyä tulojen takia. Osalla kun on vakuutus joka vaatii ne kolmiskertaiset tulot vuokraan nähden ja silloin ei voi oikeestaan olla yhtään sen alle eikä asialle mahda mitään.

Taitaa tämäkin asunto jäädä saamatta mutta ihana piristys tähän etsintä stressiin.

Hyvinvointi Sisustus Mieli