Ranskalaiset häät

Itse loman päätarkoitukseen eli avomiehen ystävän häät. Hänen ystävä on hollantilainen ja vaimo 
ranskalainen. Kummankaan maalaisissa häissä en ole aiemmin ollut mutta nämä olivat kuulemma kovin ranskalaispainotteiset. Etukäteen tiedettiin hyvin vähän. Ajankohta todella aikanen sillä kutsussa oli 11:30. Lisäksi selvisi pari päivää ennen, että pari vihittiin jo päivää aiemmin perheen keskuudessa.

No paikalle saavuttiin ja selvisi, että tiedossa on kuitenkin hääseremonia ja se pidettiin ulkona auringonpaisteessa. Lämpöä taisi olla lähemmäs 30 astetta. Mun oli pakko siirtää tuoli heti varjoon ja avomies liittyi tyytyväisenä seuraan. Varjossakin oli aika kuuma mutta kuitenkin jaksoin hyvin koko seremonian.

Tämän jälkeen seurasi valokuvienotto  ja coctail hetki mikä kesti aika tovin. Jälleen kerran etsin itselleni istumapaikan varjosta. Kaikki syötävä oli tässä vaiheessa täysin kasvisruokaa. Suurinosa vieraista  seisoi koska istumapaikkoja ei ollut. Seremoniassa olleet tuolit vietiin pois.

Lounaan alkamisaikaa en tarkalleen edes tiedä mutta pitkään se kesti. Annokset tuotiin valmiina pöytiin; alkupala, pääruoka, juustot, jälkiruoka ja lopuksi kahvit ja ”kakku”. Annokset olivat pieniä ja mitään raakaa lihaa mä en voinut niistä syödä. Ruokajuomana punaviiniä ja vettä.

menu.jpg
Alkupalana oli artisokka pateeta ja ilmakuivattua kinkkua.

alkupala_0.jpg
Pääruokana oli sieniä, kesäkurpitsaa ja jotain täytettyä kasvisjuttua. Lisäksi naudanlihaa mitä en siis voinut raakuuden takia syödä.

paaruoka.jpg
Tässä välissä juustotarjoilu. Kolmea eri pehmeää juustoa ja yhdenlaista kovaa juustoa. Vähän maistoin tota kovaa juustoa mutta sekin oli liian voimakkaan makuista mulle.

Jälkiruokana oli olut sorbettia, jotaa kakkupalan näköisiä mutta ne oli kans kastettu alkoholissa ja lisäksi persikkaa ja jotain vaahtoa. Unohtui ottaa kuva.

Kakkuna toimi täällä usein häissä oleva tuulihatun näköisistä leivoksista tehty torni (jäi kuva ottamatta tästäkin). Viimeiset kahvit noin puoli 6 aikaan eli ”lounas” kesti varmaan 3 tuntia. Tässä vaiheessa mulle ja masulle alkoi juhlat riittää. Vaikka suurimman osan ajasta istuin niin sekin oli paljon raskaana ollessa ja vielä koko ajan ulkona kuumassa. Mä palasin hotellille huilaamaan ja avomies mut sinne saatettuaan palasi takaisin juhlien pariin. Siellä oli tähän väliin mahdollisuus pelata erilaisia ulkopelejä (mölkky, renkaanheittoa..) ja lähemmäs 9 alkoi illallinen. Se oli kuulemma buffet tyylinen ja kasvisruoka painotteinen. Illallisen jälkeen alkoi musiikit ja olivat kovasti tanssineet. Mä en enää palannut takaisin kun ei vaan enää jaksanut ja seuraavana aamunakin vielä väsytti.

Siellä oli lisäksi kivoja pieniä juttuja joita hääparille oli järjestetty muistoksi. Esim. Kaasot olivat hankkineet polkupyörän mihin sai kirjoittaa muistoja, kiviä mihin sai kirjoittaa ja ihan vaan perus paperia. Lisäksi pöydissä kertakäyttökamerat ja illalla ottivat polaroid kuvia.

Suhteet Oma elämä Suosittelen

La Rhune vuori

Miniloman ekana päivänä ohjelmassa oli lähtö La Rhune vuorelle. Meille junamatka sinne oli ainoa vaihtoehto koska kuumassa kiipeäminen ei ollut edes mielessä.

Ensin piti ajaa paikanpäälle kapeaa ja kiemurtelevaa tietä ihan koko matka. Alkuun meni hyvin mutta sitten alkoi mulle tulla vähän huono-olo. Perille saavuttaessa olo ei ollut kovin kehuttava ja lisäksi aloin jännittää miten kuuma vaikuttaa tai millanen junamatka on. Yksi juna oli juuri lähdössä ja se olikin jo täynnä. Seuraavaan 40min päästä lähtevään oli 35 lippua jäljellä meidän mennessä jonoon. Saatiin aikalailla viimeset liput ja käytiin odottaessa syömässä pientä suolasta ja otettiin kylmät smoothiet. 

juna.png

Junaan meno meni hyvin ja ei kun menoksi. Junana toimi alkuperäinen vuodelta 1924. Matkaan meni 35 minuuttia ja vauhtia oli 9km tunnissa. Keskiarvo kaltevuus vuorella noustessa oli 17% ja ihan lopussa 25%. Korkeutta 950 metriä.

vuori.jpg

Ylös päästyä mulla alkoi olo olla parempi ja maisemia katsellessa hävisi kaikki huono-olo. Auringon paahde ei tuntunut kun koko ajan tuuli ja ilma oli viileämpi korkealla. Vietettii aikaa siellä noin parisen tuntia, välillä syötiin vähän evästä ja käytiin jäätelöllä.

sumua.jpg

hevosia.jpg

aurinkoa.jpg

masun_kanssa.jpg

Oli kyllä mahtavat maisemat ja onneksi olo salli ylös menemisen.

Täältä ajettiin pikaseen katsomaan chilejä, joita täällä kasvatetaan, kuivataan ja valmistetaan erilaisia tuotteita.

chili.jpg
Palattiin takaisin hotellille, pieni lepotauko (mun piti päästä hetkeksi vaakatasoon), bikinit päälle ja rannalle. Tässä vaiheessa kello oli jo 5 eikä ollut enää kovin kuuma mutta lämmin vielä hetken olla rannalla. Reilu tunti vietettiin siellä ja sitten oli jo mun päästävä ihan oikeesti huilaamaan.

rannalla.jpg
Päivästä tuli aktiivisempi kun oltiin ajateltu mutta hyvin jaksoin masun kanssa.

Perhe Mieli Raskaus ja synnytys Matkat