Ikkuna projekti

Meidän kotona suurin ongelma on ikkunat. Alusta asti ne mua tässä kämpässä mietitytti ja kun muutettiin niin ensin piti ostaa monella sadalla eurolla verhot jotta ei paahduta sisälle ja saadaan edes hieman pimeämmät huoneet. Siis asunnossa on isot ikkunat (seinästä seinään) eikä minkäänlaisia verhoja tai sälekaihtimia. Seuraavaksi yritin pestä ikkunat… juu ei onnistu koska toinen ikkuna kyllä aukeaa mutta toinen puoli ei. Toisen puolen pitäisi kääntyä keskikohdasta ympäri mutta eipäs käänny mihinkään. Ilmeisesti se on remonttia tehdessä maalattu jumiin. Mahtavaa kukas nyt ikkunaa haluaisi saada auki.

Me ”valitettiin” asiasta vuokranantajalle samantien ja hän lupasi tehdä asialle jotain jossain vaiheessa. No nyt ollaan melkein vuosi asuttu tässä ja nyt vasta alkoi ikkunoiden ensimmäinen osa eli markiisin asennus ulkopuolelle. Se blokkaa aurinkoa eikä meidän pidä pitää enää verhoja täysin kiinni puolta päivää. Seuraava osa on uudet ikkunat mutta ne kuulemma saadaan vasta marraskuussa. Just. Kiva.

No eipä mennyt asennus ihan putkeen. Edelleen kun on se sama ongelma että toinen puoli ikkunasta ei aukea. Sitä nyt ei vaan kukaan ollut kertonut näille asentaja miehille. Toinen heistä lähti hakemaan tikkaita jotta asennus voidaan tehdä ulkokautta. Onneksi sentäs asutaan ekassa kerroksessa.

Asennuksen piti olla nopea joten oltiin suunniteltu, että voidaan olla kotona sen aikaa. No he sitten asensi kaikki kolme ikkunaa puoliksi sisältä niin ei siinä enää mahdu vauvan kanssa pienessä kämpässä mihinkään. Ei muuta kun puistoon leikkimään. Max jäi kotiin tekemään töitä ja samalla auttamaan työmiehiä tarvittaessa. Ehdittiin jo puistosta takaisin kotiin ennen kun kotona oli valmista. Olivat tehneet lastenhuoneen markiisi valmiiksi joten päästiin sinne leikkimään.

 

Aika nopeasti saivat homman loppuun ulkokautta ja nyt saa aurinko paistaa.

Millainenkohan se uusien ikkunoiden asennus on?  Marraskuussa alkaa olla kylmäkin niin ei voida olla kotona kun ikkunat otetaan kokonaan pois. Pitää siihen keksiä joku suunnitelma pariksi päiväksi.

Suhteet Sisustus Oma elämä

Vauvan leikki – Lelut kuppiin

Lelut kuppiin

(hienomotoriikka)

Tarvitset:

– muffinivuuan tai kananmunakotelon
– mulla oli erilaisia korkkeja esim. smoothie pusseista.

Tarkoituksena on, että vauva ottaa yksitellen leluja pois kupeista ja isompi osaa laittaa myös ne sinne takaisin. Mitä enemmän joutuu käyttämään etusormi peukalo otetta sen parempi.

Meillä meni alku hyvin ja Timppa otti korkkeja yksitellen. Toki niitä piti myös maistaa. Laitoin aina uudestaan muffinivuokaan kun hän oli muutamat ottanut. Sitten kun Timppa tajusi että saa kaikki kerralla pois kääntämällä vuuan ympäri niin kiinnostus yksitellen ottamiseen lopahti. Meillä myös heitetään kaikkea tällä hetkellä ja niin lensivät korkitkin. Eli tämä leikki loppui aika lyhyeen. Kokeillaan uudestaan kuukauden päästä.

Perhe DIY Lapset