Suomessa imetys on se juttu. Siihen kuulemma aika kovasti painostetaan synnärillä. Täällä Ranskassa multa kysyttiin vaan, että haluanko imettää vai aionko antaa korviketta. Kun sanoin, että haluan kokeilla imettää oli vastaus ok. Ja synnärillä sain siihen opastusta. Varmasti on eroja sairaaloiden ja hoitajien välillä mutta näin karkeasti ero on suuri. Täällä myös imetys loppuu usein lyhyeen koska moni palaa töihin 3kk jälkeen. Päiväkotiin saa vauvalle tuoda pumpattua maitoa mutta siihen ohjeistus on tarkka ja ongelmana on jos maito loppuukin päivän aikana.

Mä itse imetän edelleen kohta puoli vuotiasta vauvaani. Mulle oli todella tärkeää, että imetys onnistuu tai että ainakin hetken aikaan pystyisin imettää. Mä halusin kokea sen kaikkine puolineen. Alkuun se oli kamalaa ja sattui paljon. Synnärillä ollessa koski niin paljon, että aloin itkeä kun huomasin vauvalla olevan nälkä. Vauvan syödessä tärisin kivusta. Halusin lopettaa siihen paikkaan. Annoin lisäaikaa päivä kerrallaan. Otin avuksi rintakumin jota käytin hellittämään kipua ja voidetta niin paljon kun vaan ehdin laittaa. Kahden-kolmen viikon jälkeen alkoi helpottaa ja vähitellen siitä tuli mukavaa.

Julkinen imetys on ollut mulle todella vaikeaa. Se on ihan yhtä luonnollista kun kotona imettäminen mutta mulle on ollut vaikeaa saada se toimimaan. Ensin ongelmana oli se, että maitoa tuli suihkuamalla ja kun vauva otti tauon niin maitoa suihkusi joka paikkaan. Samaan aikaan yritin pitää vauvaa sylissä, peittää hieman rintaa ja pitää omat sekä vauvan vaatteet kuivana. Eikä siinä vielä kaikki; vauvan söi liian nopeasti ja usein tuli kunnon puklut syönnin jälkeen. En siis halunnut imettää julkisilla paikoilla. Nyt on ollut jo hieman helpompaa mutta edelleen koen sen hieman epämukavana koska nyt vauvaa kiinnostaa kaikki uusi eikä malta syödä ilman että pää kääntyilee vähän väliä. Mä en taas halua vilautella siinä samalla.

Koen, että imetys on samaan aikaa helppo ja vaikeaa. Helppoa koska eväät on aina mukana ja sopivan lämpöisenä mutta vaikee koska mä olen ne eväät aina. Vaikka pidän imettämisestä se on myös väsyttävää. Jos annetaan pullosta niin pumppaa siihen maidot. Iltaisin ollaan taas aloitettu antaa maidon sekaan céréales (”velliä”) toiveissa pidemmät unet. Tämä on mun avomiehen homma koska halutaan heille yhteinen hetki. Lisäksi mulle tulee vähän pahamieli antaa pullosta vaikka siellä on mun maitoa. Kai se muistuttaa mua siitä, että jossain vaiheessa imetys loppuu. 

Mä kuitenkin mietin jo lopettamista. Samaan aikaan haluan jatkaa ja lopettaa. Täällä mulle sanotaan, että johan sä olet todella kauan jaksanut ja ihan hyvin voit jo lopettaa. Suomessa taas koen, että puoli vuotta on vasta puoli vuotta. Olisi kiva jos muutkin voisi hoitaa vauvaa ja antaa maitoa ilman että mun täytyy miettiä pumppaamista tai vauvan luokse kiiruhtamista. Mä mietin myös, että olisiko vauva tyytyväisempi korvikkeella? Myös itsekkäästi ajatellen sitten mun ei tarvis miettä mitä syön tai juon. Juonko liikaa kahvia tai reagoiko vauvan vatsa nyt johonkin mun syömään? Aiotaan kokeilla korviketta jossain vaiheessa mutta mä haluan olla valmis siihen, että vauva ei enää sen jälkeen rintaa huolikaan. Vauva tulee olemaan täysin ok meni miten meni mutta jälleen itsekkäästi ajatellen mä haluan olla valmistautunut siihen.

Vielä nyt tuntuu, että ajatukset vaihtelee päivittäin (ihan yhtä sekavasti kun tämä postauskin). Välillä oon ihan valmis siirtyy korvikkeeseen ja seuraavana päivänä ajatus siitä tuntuu todella kaukaselta. Kai se oikea hetki vaan sieltä itsekseen tulee.