Kuppi kahvia, läppäri ja lomalaisella aikaa kertoa raskauskuulumiset. Täällä voidaan jo melko paksusti! 

Koska tykkään listoista (tänäänkin laadin yhden sellaisen, jossa luetteloin vauvaan ja ei-vauvaan liittyvät pian alkavan äitiysloman ennen ipanan syntymää hoidettavat asiat), kerron kuulumisia – kuinkas muutenkaan kuin – listaamalla ne. 

Raskauden viimeinen kolmannes alkoi kuin varkain. Nyt menossa on rv 29+. Puhelimen odotusappsi muistuttelee jo miettimään imetystä, pakkaamaan sairaalakassin (!) ja valaisee äitiä, että vauvan tilukset kohdussa alkavat käydä ahtaiksi. Ihan kuin en olisi huomannut. 

Viime aikoina mieleen on putkahdellut kaikenlaista: 

• Neuvolantäti iski keskikesällä kouraan lapun perhevalmennuksista. Kotikulmillani julkinen terveydenhuolto tarjoaa odottaville pareille kuusi luentomaista odottamiseen, vauvaan ja synnytykseen liittyvää valmennusta. Luennoilla käsitellään vuorovaikutusta vauvan kanssa raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, parisuhdetta, imetystä jne. Minua kiinnostavat eniten konkreettiset vinkit, esimerkiksi synnytyssairaalan esittely ja imetysopastus. 
• Kolme unibiisiä. Niitä olemme soitelleet langattomalla pikkukaiuttimella puheäänivolyymilla vauvalle mahan päältä iltaisin. Keskiraskaudessa muistin rutiinin paremmin, kesällä tämä on päässyt vähän unohtumaan. Idis on kuitenkin kiva: vauva oppii jo kohdussa tunnistamaan pari veisua, jotka hän muistaa myös synnyttyään ja joilla häntä voi tyynnytellä ja rentouttaa. 
• Jos unibiisien muistamisen kanssa on ollut vähän niin ja näin, olemme tsempanneet iltasaduissa. Minun ääneni vauva tunnistaa jo varmaan tympääntymiseen saakka (turisen hänelle, kun olemme kaksin, ja muutenkin hän joutuu kuuntelemaan höpinöitäni aina, kun olen valveilla), mutta olisi kiva, että isinkin ääni olisi pikkuiselle tuttu ja turvallinen. Niinpä isi on lueskellut vauvalle, ja vähän äidillekin, lyhyitä satuja iltaisin. Vauva lienee kuullut jo jokusen kymmentä tarinaa. 
• Mitä ja kuinka paljon sairaalakassiin pitää pakata? Milloin kassi pitää olla pakattuna? Hämmästyin, kun kännykkäappsi muistutti tästä jo pari viikkoa sitten. Siis mitä, laskettuun aikaan on vielä pari kuukautta! Kai tätäkin on kohta alettava miettiä. 
• Vauvalle on vielä tekemättä kolme isompaa hankintaa: sitteri, unipesä ja kantoreppu. Repuksi on valikoitunut vertailun jälkeen Tula, kunhan päätän ihanista vaihtoehdoista houkuttelevimman kuosin. Unipesää ja sitteriä ovat puolestaan suositelleet monet, jo vauvansa saaneet kaverit. Sitteriksi ajattelimme Babybjörnin Balancea. Vaikuttaa kätevältä, että vauva voi itse keikutella siinä itseään, kun äiti hilpaisee vaikka suihkuun. Unipesän tilaan todennäköisesti Facebookin kautta eräältä kotimaiselta pienyrittäjältä. 
• Pikkuhankintoja on vielä pitkä lista, enkä varmaan tiedäkään, mitä kaikkea pitää hankkia. Ainakin vaippoja, vanulappuja, topsutikkuja, rasvaa jne. Vaatteita ja harsoja kotoa löytyy jo runsaasti. 
• Entä minulle? Pari pienempää juttua on mielessä. Ainakin liivinsuojia pitää hommata, samoin ehkä yhdet tai kahdet imetysliivit ja -paidat. Vinkkejä otetaan vastaan! Kummat teillä ovat toimineet paremmin, kertakäyttöiset vai kankaiset liivinsuojat? Entä millaista vaatetusta, siis liivejä, toppeja yms., suosittelette? Mikä osoittautui tarpeettomaksi? 
• Vauvan huone on hyvällä mallilla. Alkuun mies saa kuskata pinniksen meidän makkariimme, mutta kun bebe siirtyy nukkumaan omaan huoneeseensa myöhemmin, sielläkin on jo viihtyisä hengailla. Tai ainakin äiti viihtyy, vaikkei vauva sisustusta liiemmin arvostaisi. Huoneeseen tarvitaan enää pari pikkujuttua, ja kaikki on valmista: hoitoalusta ja tarvikkeet hoitopöydälle, jonka virkaa ajaa tukeva Muuramen kirjoituspöytä. Pöytä on lojunut varastossa 15 vuotta, mutta sopii tähän tarkoitukseen hienosti. Siihen mahtuu kaikki tarpeellinen, valkoiseksi maalattu täyspuupöytä on laadukasta työtä ja kauniskin vielä. Ja mätsää täydellisesti pinniksen muotoiluun. Ja ennen kaikkea, ei maksanut mitään. Hoitopisteen viimeistelyn lisäksi tarkoitus on panna seinille yksi lintuaiheinen sisustustarra, pari tauluhyllyä ja niihin sööttejä kuvia. Ehkä mobile pinnasänkyyn, jos sopiva löytyy edukkaasti. 
• Työpäiviä on jäljellä enää pari hassua. Tuntuu jännältä, vähän ristiriitaiseltakin, jäädä ekaa kertaa aikuisvuosina määrittelemättömän mittaiselle ”lomalle”. Kaikenlaisia ajatuksia pyörii päässä, sillä rakastan työtäni. Haluan ehdottomasti nauttia lapsen vauva-ajasta hänen kanssaan kotona ja saada elää tämän vaiheen elämästä ilman hätäilyä töihinpaluusta, keskittyen lapseen. En silti voisi kuvitella olevani vuosia kotona, eikä se olisi taloudellisesti mahdollistakaan. Toisaalta, töitä ehdin kyllä tehdä, mutta lapsi on pieni vain kerran. Samalla pitäisi säilyttää oma ammattitaito ja markkina-arvo työelämässä – miten te muut olette tämän ratkaisseet? 
• Parista pariin kymmeneen on päivittäin mahan kovettavien harjoitussupistusten määrä. Eivät ne satu, mutta eivät myöskään jää huomaamatta, kun pötsi kivettyy yhtäkkiä betoniseksi. Silti ovat kuulemma harmittomia ja kuuluvat asiaan, kunhan kuuntelee kroppaa ja lepää, kun siltä tuntuu. Kaikkea sitä ensiodottaja oppii matkan varrella. 
• Vauvan mitat ovat juuri sitä, mitä nyt pitääkin. Saimme katsella pientä pari päivää sitten ylimääräisessä ultrassa, ja hän oli kasvanut hienosti! Paino, pituus ja kaikki olivat kohdallaan. 

Koitan skarppailla bloggailutahtia syksyä ja synnytystä kohden. Myönnän, kesällä olen laiskistunut naputtelussa… Ehkäpä kirjoittaisin jotain toisesta kolmanneksesta, josta olen pitänyt melko seikkaperäistä päiväkirjaa puhelimen muistiossa, kuten aivan raskauden alustakin. Voisin raapustella parikin postausta tavara- ja vaatehankinnoista, joita olemme vauvalle tehneet, samoin sairaalakassin sisällöstä, kunhan saan aikaiseksi. Ja hei, kohtahan mulla todellakin on pelkkää aikaa – vaikka äippäloman to do -listalla onkin jo ihan pari kohtaa. 

Sillä välin plussatuulia kaikkialle, missä niitä jo odotellaan ja onnellista odotusta kaksi viivaa napanneille. Ehkäpä voisin poistailla jotain siitäkin, miten olen kertonut lapsettomuusajastamme, hoidoista ja sen aikaisista fiiliksistä kavereille ja tutuille, joiden kanssa olen kesän aikana jutellut raskaudesta ja vauvajutuista. Olen nimittäin yllätyksekseni huomannut, että nyt, kun viimein pystyn puhumaan vuosia kestäneestä epätoivosta, itselleni onkin tullut todella paljon vapautuneempi olo. Ja kaveritkin ovat alkaneet ymmärtää, miksi olin viime vuosina sulkeutunut ”ihan hyvää kuuluu, vaikka oikeasti kaikkea muuta” -tyyppi. Ehkä voin avoimuudellani nyt auttaa jotakuta toistakin, joka vielä velloo lapsettomuussuossa. 

Aurinkoista uutta viikkoa teille, tyypit! Ja jos teillä on vinkkejä, kokemuksia, ajatuksia listani kohtiin tai tähän raskauden vaiheeseen, sairaalakassihommiin ja vikoihin vauvantulon varusteluihin, olisi ihanaa, jos kerrotte! 🙂