Sokerirasitus olikin helppo nakki
Takana on, eikä ollut ollenkaan paha! Tässä siis yksi hyvä kokemus monien kauhutarinoiden sokerirasituskokeesta.
Meillä päin kyseinen testi tehdään kaikille yli 25-vuotiaille ensimmäistä lastaan odottaville äideille. Koska olen kolmikymppinen, neuvolan terkkari laittoi kyselemättä lähetteen kokeeseen.
En googlaillut tai juuri lueskellut muiden kokemuksia etukäteen, ihan tarkoituksella. Yhden blogipostauksen luin, koska jo otsikossa mainittiin, ettei homma niin ihmeellinen ollut.
Asiaan! Sokerirasituksen aika varattiin minulle klo 7.50 aamulle. Syömättä ja juomatta piti olla edellisestä illasta klo 19.30 alkaen. Terkkari ei siis opastanut suullisesti vaan iski kouraan yleisohjeen.
Vaan sen tulkinta olikin mielenkiintoista! Ensin ohjeessa luki, että paastoaikana juominen kielletty, mutta seuraavassa lauseessa sanottiin, että vettä saa juoda. Sitä seuraavassa lauseessa taas sanottiin, että rasitusaamuna saa juoda yhden lasin vettä. Eli mitä? Ja koska olen pilkun tarkasti ohjeita noudattava ihminen, jäi epäselväksi, saako vettä latkia illalla ja yöllä mielin määrin.
Raskausaikana vettä on mennyt tavallistakin runsaammin, joten etukäteen huolestutti vain tuo juomakielto. Höräisen yleensä illalla pari puolen litran tuopillista jääkylmää vettä, yölläkin sitä menee. Samoin aamulla, koska suu on rutikuiva.
Nyt siis aloitin paaston ohjeen mukaan, mutta raggarina join illalla ehkä pari desiä ja aamulla herättyäni saman verran vettä.
Sairaalassa otettiin ensin verikoe kyynärtaipeesta, ja heti perään piti hörpätä ehkä kolme neljä desiä glukoosijuomaa. Se oli vähän vettä paksumpaa sokerilientä, vähän kuin tuhtia mehutiivistettä. Mutta se oli kylmää ja sen sai niellä, joten janoisena juoma meni alas kertahuikalla ja maistui jopa ihan hyvältä!
Sitten istuskelin tunnin lueskelemassa MeNaisia ja kuuntelemassa YleXää nappikuulokkeista, kunnes pääsin seuraavaan verikokeeseen. Olo oli edelleen hyvä, suorastaan normaali. Jopa pirtsakka.
Kolmatta verikoetta odotellessa alkoi väsyttää ja nälättää, mutta meininki oli edelleen ihan jees. Aika meni nopsasti napit korvilla ja ristikkoa pähkäillessä.
Ainoa kompastuskivi koko sokerirasituksessa tuli, kun pääsin verikoehuoneeseen kolmatta näytettä varten. Juuri ennen minua huoneessa oli ollut pitempään joku, anteeksi termi, laitapuolenkulkija. Mulla on ollut etenkin raskaana todella tarkka hajuaisti, ja pahoista hajuista tulee välittömästi huono olo.
Ja huoneessa leijui tyypin jäljiltä pahin mahdollinen ödööri-ilmasto, mitä olen haistanut. Lika, hiki, viina, oksennus. Haju leijui erityisen vahvasti näytteenottotuolissa, johon piti istua.
Hoitaja varmaan näki naamastani, että valahdin kalvakkaammaksi jokaisella sisäänhengityksellä, joten hän kaivoi rivakasti desinfiointiaineet esiin pyyhkiäkseen näytteenottopisteen ennen kuin asetuin siihen. Yritin hengitellä suun kautta, verikoe saatiin otettua ja livahdin vauhdilla haisevasta huoneesta pihalle.
Sokerirasitus selätetty! Itse kokeessa ei tosiaan ollut mitään pelättävää tai jännitettävää. Minullakin ainoa ongelma liittyi tuohon näytehuoneen Lemuun, joka oli hyvin lähellä tyhjentää mahalaukun sisällön. Mutta onneksi niin ei käynyt, ja homma on nyt pois päiväjärjestyksestä.
En voi sanoin kuvailla, miten hyvälle maistui kassissa juomapullossa odottanut vesi: taivaalliselle! Samoin kuin kaurapuuro, jonka valmistin heti kotiin päästyäni. Nyt sitten vain odottelemaan tuloksia, jotka ovat toivon mukaan sellaiset kuin pitääkin.
PS. Rv 25+1 jo! Viikot vierivät ja maha kasvaa. <3