Parista ekasta postauksestani lienee käynyt selväksi, että oman kakkakoneen ja puklauttelijan kaipuu on kova. Raskaustoive, kuten niin kivan inhimillisesti matkan varrella vastaan tulleet lääkärit sitä kutsuvat, on ollut olemassa jo toista vuotta. 

Rakkaan puolisoni kanssa olemme olleet yhdessä kolmasosan elämästämme. Yhteisestä ajastamme ehkä puolet olen ajatellut haluavani äidiksi. 

Pari vuotta sitten se oli vasta heitto. Piti hommata tutkinnot, työpaikat, autot, koirat ja koti. Mutta kun se puoli oli hallussa, nousi pinnalle tunne: nyt tai ei koskaan. Kukaan ei tosin ollut maininnut, ettei se todellakaan kävisi välttämättä kerran tai pari vällyjä heiluttamalla. Ehei. 

Niinpä jätin e-pillerit pois. Niitä olin nappaillut teinistä lähtien, joten muutos oli melkoinen. Pillereiden jälkeisestä elämästä ja hormonihäränpyllystä lisää tulevissa postauksissa. Ja hyvät hyssykät, oman hormonitoiminnan herääminen onkin ollut aikamoista! 

Mutta takaisin raskautumishommiin. Alkuun olin varma, että paukahdan paksuksi alta aikayksikön. Kuitenkin nainen hedelmällisimmässä iässään. 

Kun niin ei käynyt, pelko alkoi aika nopeasti hiipiä persiiseen. Ja huoli ja epätoivo. Entä, jos minusta ei tule koskaan äitiä? 

Sitä en sentään suostu uskomaan. Ehkäpä käännänkin kuvion niin päin, että kun olemme yrittäneet ja toivoneet yli vuoden, pian se plussaviiva napsahtaa tännekin? Haluan uskoa, että meidän vuoromme tulla vanhemmiksi tulee. Pian. 

*****

Nyt menossa kp 5. Tilasin netistä järkyttävän kasan ovulaatiotestejä. Kai se on sekin kortti katsottava… Lastin pitäisi saapua juuri parahiksi ennen potentiaalista testaamisruljanssia. 

Arvasin, että tipun kovaa ja korkealta. Hailuplussaa seuraavana päivänä Clearbluen digitesti mietti minuutin pari, kunnes läväyttää ruutuunsa brutaalisti: ei raskaana, inte gravid. 

Se siitä. Olen virallisesti hölmö, kun vielä kuukausien yrittämisen jälkeenkin sekoan pienestäkin toivonkipinästä. 

Pöydällä makaa verrokkina edellisen päivän halpispuikkotesti, jossa näkyy edelleen yksi tummanliila ja yksi vaalean pinkki viiva. Huijausta kaikki tyynni. 

Poistun vauvakeskusteluryhmästä vähin äänin taka-alalle. 

Mielessä häivähtää, miten hyvä oli, etten hiiskahtanut miehelle sanallakaan edellispäivänä heränneestä toivosta. Matto olisi riuhtaistu molempien alta. 

Olen päättänyt, että jos jatkossakin pääsen testaamisvaiheeseen asti, kiusaan ensin vain itseäni, ja miehelle kerron vasta oikeasti hyvistä uutisista. Jos sellaisia joskus tulee. 

Vuodessa ei ole tullut. Sen aikaa olemme heiluttaneet peittoa tunnollisesti joka toinen tai kolmas päivä. Joinakin kiertoina mahdollisen ovulaation aikaan joka päiväkin. 

Niin, että kiva ja spontaani läheisyys on ollut välillä kaukana tarkkaan ajoitetusta vauvantekemisestä. Ja silti mitään ei ole tapahtunut. 

No, tästä nokka kohti uusia pettymyksiä (ja toivon mukaan jossain vaiheessa iloisia yllätyksiä – pakkohan sellainenkin on joskus tulla?). 

*****

Huomaan myöhemmin, että ”raskaustesti”, joka on antoi positiivisen tuloksen, olikin ovulaatiotesti. Netistä tilatut halpistestit ovat samannäköisiä, ja ne erottaa toisistaan vain pakkauksesta. Arvatkaapa, jäinkö edellisaamuna innonpuuskassani lukemaan pakkauksen tekstiä vai en. Tyhmyydestä sakotetaan.