Usva

Huomasit, miten aamulla syyskuisten öiden unet tiivistyivät usvaksi, hiipivät etupihan nurmella. Ja hänen hiuksensa kihartuivat kosteasta ilmasta, valuivat pieninä puroina alas tyynyltä, kun hän hengitti. Hän makasi vuoteella alasti, ja sinä uskalsit viimein katsoa, laskea olkapäidensä hiipuvia pisamia. Painaa mieleesi jokaisen.

”Minä lähden pian”, hän oli sanonut sinulle syyskuun ensimmäisenä iltana. ”Puiden varjot pitenevät, ja minä lähden”. Ehkä sinä osasit hieman surrakin, mutta enemmän tunsit kiitollisuutta siitä mitä oli ollut. Hänen ihonsa värähteli aamun viileästä ilmasta. Järvelle oli nousemassa myrsky, ja näit myös veden pinnan olevan viluinen.

Ja kun eräänä aamuna heräsit, tiesit hänen olevan poissa jo ennen kuin avasit silmiäsi. Tiesit, että järveä peittää ajatustakin ohuempi jää.