Tällä viikolla pahoinvointi alkoi muodostua rutiiniksi, jonka kanssa (on pakko) elää. Aamulla ensin vesilasi, vessakäynti, sitten kiisseli- tai smoothiemukin kanssa sohvan nurkkaan tunnustelemaan tunnelmia. Hampaiden pesu oli aina vaan kauheaa ja sai yökkimään raivokkaasti. Metrossa on monesti pahanhajuisia ihmisiä. Ja hyi, jääkaappi.

Väsymyskin oli kovaa, ja päivät menivät aikalailla töissä tai nukkuessa miehen hoitaessa kaiken kotona. Tässä vaiheessa raskaus on tuntunut aika lailla työltä.

Mä synnytän tänä vuonna (jos kaikki menee hyvin)!

Tässä vaiheessa se alkoi iskeä tajuntaan: minä synnytän tänä vuonna, jos kaikki menee niinkuin on toivottavaa. Haastattelin äitiä hänen synnytyskokemuksistaan (nopeita) ja lueskelin synnytyskertomuksia. Synnytyksessä ei niinkään pelota kipu, vaan se, että menisin paniikkiin kivusta enkä hallitsisi enää reaktioitani. Tietenkin pelkään myös, että pikkuhepulle kävisi jotain tai minulle kävisi. Verenvuoto pelottaa. Toisaalta synnytys myös kiinnostaa ja haluaisin sen kyllä kokea. Tiedän sen olleen monelle voimaannuttavakin kokemus. Mun keho on ollut jo vuosia valmiina lisääntymiselle, ehkä koitan luottaa siihen myös synnytyksen osalta.

Mies sai tällä viikolla mm. viestin: ”mun tisseihin on tullut lisää ympärysmittaa noin 7 cm”.

Tiivistelmä:

• Viikon teema: Oksettaa
• Oireita: Haalea linea negra ilmestyi tällä viikolla. Maha on suuri turvotuksesta ja aina vaan oksettaa.
• Kyyneleitä: Tunteellisuutta ilmassa, ei sen kummempaa

Viikko alkoi tosi kurjalla pahoinvoinnilla. Maanantaina selviydyin työhön ja piilouduin muiden katseilta kuuntelemaan webinaaria ja rouskutin puolen tunnin välein välipalakeksiä tai join vettä. Töiden jälkeen menin apteekkiin ostamaan pahoinvointiranneketta (joka kuulemma miehen mielestä kuulostaa hologrammirannekkeelta, mutta minä olen (ja olen!) valmis kokeilemaan kaikkea). Kuvotti, etoi ja lisäksi aamuisin oli sellainen keinuttava olo, kuin olisin herännyt hytistä.

Koin rannekkeen jollain tavalla olotilaa tasapainottavana. Syöminen oli kaiken kaikkiaan hankalaa erityisesti aamuisin ja energiaa saadakseni turvauduin apteekin proteiinijuomiin. Perjantaina tilanne kuitenkin eskaloitui ensimmäiseen oksennukseen, joka lähinnä oli juuri juodun proteiinijuoman ylöspullautus hampaiden pesun yhteydessä. Jollain tavalla tämän viikon aikana aloin tottumaan pahoinvointiin, ja toisaalta taas sitten en. Pahoinvointi nyt vaan on kamalaa.

Pieni, täysiä tikittävä sydän

Tiesin jo varhain, että haluan mennä varhaisultraan. Halusin tietää, että pikkutyyppi on oikeassa paikassa ja että se (vai hän?) kehittyy oikealla tavalla. Ajatus siitä, että voisin huonosti kokoajan pieneen enemmän ja enemmän kiintyen pari kuukautta vain nähdäkseni ensimmäisessä raskausultrassa tuulimunan, tuntui todella pahalta. Jotenkin oli myös sellainen olo, että on vaikea luottaa kaiken sujuvan hyvin, koska olin tullut raskaaksi niin vaivatta.

Suuntasimme miehen kanssa yhdessä sitten perjantaina varhaisultraan. Ultraamisen alussa oli lyhyt hermostuttava hetki, kun kohdussa näkyi vain tyhjä musta pussukkaa. Sitten esiin tuli pieni vaalea hahmo, jonka sydän tikitti hirvittävän reippaasti. Hahmon näkeminen teki kaikesta todella paljon konkreettisempaa. Kuuntelimme myös sydänäänet, ja se oli todella liikuttava hetki.

Koon puolesta pikkuheppu oli muutaman päivän omia laskelmia jäljessä, mutta poikkeamaa ei ollut lainkaan huolestuttavalla tavalla.

Tiivistelmä:

• Viikon teema: Yök
• Oireita: Kyllä, oksettaa
• Kyyneleitä: Ei tälläkään viikolla pikkuhepusta, mikä on outoa! Yleistä tunteellisuutta ilmassa.