Viikon aikana olotila olla enenevissä määrin raskaana oleva. Aamuja verotti pahoinvointi, ja töihin lähtö oli vaikeaa. Toisaalta taas sitten iltapäivän puolella väsymys alkoi olla vastustamatonta, ja riittävän pitkien työpäivien teko oli haastavaa. Töissä muutuin hieman epäsosiaaliseksi, kun jäin pois lounasporukoista syömään eväitä huonovointisuutta piilotellen.

Vatsan turvotus oli jo tässä vaiheessa sitä luokkaa, että siirryin alkuraskauden housuihin. Olen aina ollut sellainen,että vatsa on hoikkanakin ollut pömppö ja hieman raskausvatsan oloinen. Tämä taipumus voisi toimia raskaudessa kahdella tavalla: lähteä leviämään kahta kauheammalla tahdilla, tai vaihtoehtoisesti vatsa voisi piilottaa tehokkaasti alkavaa muutosta. No, tiedätte jo, mistä oli kyse minun kohdallani.

Viikko oli aika rankan tuntuinen, mutta huolehtimista vähensi tiputteluvuodon loppuminen.

Tällä viikolla mies sai työmatkalle viestin ”ootkohan yhtä pullea ja pahoinvoiva kuin minä?”

Tiivistelmä:

• Viikon teema: pulleutta ja pahoinvointia
• Oireita: tämä lienee helppo päätellä ylemmästä rivistä
• Kyyneleitä: ei itkuja varsinaisesti pikkuhepusta: kyyneleitä esim. siitä, ettei musta ikinä tule hehkeä kesämorsian, vaan pullea ja pukluntuoksuinen enintään (voi hyvä tavaton sentään)

Eipäs mennyt kuin hetki raskaustestistä, kuin jäätävä turvotus ilmestyi. Vatsa tuntui olevan suorastaan HUGE. Tuntui, että kaikki näkevät sen. Esimiehen kanssa jutellessa hänkin takuulla tuijotti vatsaani. Tuntui, että huijaan kaikkia, siitä tuli huono omatunto (tiedän, ei siinä mitään järkeä ole) ja teki mieli vain möläyttää tilanne, jotta pääsen huonosta omastatunnosta eroon.

Kotona iltaisin toitotin miehelle KAIKEN muuttuneen. Mies oli sitä mieltä, että juuri mikään ei ole vielä muuttunut. Minun mielestäni KAIKKI on muuttunut, minun kehoni ei ole enää minun vaan jonkun minimaalisen pikkuhepun, joka jo millin kokoisena saa minut turvonneemmaksi kuin ikinä.

Kituliaasti selvisin viikosta, kunnes perjantain palaverissa suunniteltiin vuoden toimenpiteitä syksylle saakka ja minulle tuli maailman suurin tarve tunnustaa. Palaverin päätyttyä pyysin esimiehen kahville ja totesin tilanteen. Vastaanottohan oli aivan ihana – mitäpä muutakaan tältä ihmiseltä – suuri kivi vierähti sydämeltä. Sain lisäksi kuulla, että hän ei ole todellakaan katsonut vatsaani (mutkunsetuntuisiltä…).

Suuri säikähdys

Viikon loppupuolella minulle ilmaantui hyvin niukkaa veristä vuotoa lähinnä wc-käyntien yhteydessä. Toki tämä huoletti jo ilmiönä, mutta tiesin sen mahdollisesti kuuluvan asiaan ja voivan olla täysin normaalia.

Lauantaina kuitenkin vatsassa oli koko päivän poltteleva tunne ja aloin huolestua lisää. Aivan äkisti illalla kipu voimistui, tunsin nyrkin kokoisen alueen aivan keskellä alavatsalla puristuvan todella kipeästi krampaten, aloin hikoilla ja itkeä kivusta. Verta tuli hieman enemmän ja piilouduin sänkyyn itkemään aivan kunnolla. Mies toi pakasteesta viileää vatsalle ja tuli hellästi halaamaan ja suukottamaan. Kipu rauhoittui pikkuhiljaa. Terveysneuvonnasta neuvoivat soittamaan vielä Naistenklinikalla, josta kohtalaisen kuivasti (ja ymmärrettävästi) todettiin, että mitään ei ole tehtävissä, jos näin alkuraskaudesta tulee keskenmeno.

Sunnuntaina toivuin. Kipua ei tuntunut niinkään, tiputteluvuoto oli edelleen läsnä, joten huolesta en päässyt eroon. Epäilin keskeytynyttä keskenmenoa.

Tiivistelmä:

• Viikon teema: Kaikki on muuttunut
• Oireita: Turvotusta ja vatsatuntemuksia, oikeastaan -kipuja ja tiputteluvuotoa
• Kyyneleitä: Iso tirahdus